• Hiljentynyt raideliittymä kiinnostaa Kajaanin sahan nykyjohtoa, kertoo Holzkurier

    Pfeifer esitteli viime vuonna uusittua Kajaanin sahaa itävaltalaiselle Holzkurier-lehdelle.
    Tilaajalle
    Vanhan raideliittymän elvyttäminen voisi tehostaa Pfeifer Nordicsin tuotekuljetuksia, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Alexander Kainer. Kuvituskuva.
    Vanhan raideliittymän elvyttäminen voisi tehostaa Pfeifer Nordicsin tuotekuljetuksia, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Alexander Kainer. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsäteollisuus
    29.5.202614:15
    Henrik Hohteri

    Uusittu Kajaanin saha on Pfeifer-konsernin uudenaikaisin tuotantolaitos, investoinnista vastannut projektipäällikkö Maximilian Pfeifer kertoo itävaltalaisen Holzkurierin haastattelussa.

    ”Teknisten muutosten lisäksi meille oli aluksi tärkeää ymmärtää suomalaista kulttuuria paremmin. Esimerkiksi työvuoromallia muutettiin yhdessä henkilöstön kanssa."

    Sahan toimisto- ja sosiaalitilat uusittiin ja kokonaisuuteen kuuluu myös sauna.

    Kesäkuusta alkaen Pfeiferin suomalaiset laitokset käyttävät Pfeifer Nordics -nimeä entisen omistajan ajoilta periytyneen Pölkyn sijaan. Pölkky säilyy vakiintuneena tuotemerkkinä tietyillä markkinoilla.

    Pohjoissuomalainen mänty vertautuu ominaisuuksiltaan keskieurooppalaiseen kuuseen.

    Pfeifer Nordicsin toimitusjohtaja Alexander Kainerin mukaan Pfeifer pääsi Pölkyn mukana erinomaisen raaka-aineen äärelle sekä markkinoille, joiden merkitys yhtiölle oli aiemmin vähäinen.

    Kainer kertoo, että kattavien kokeiden perusteella pohjoissuomalainen mänty vertautuu ominaisuuksiltaan keskieurooppalaiseen kuuseen.

    Tällä hetkellä tuotantokapasiteetista on käytössä 80 prosenttia.Vuoden loppuun mennessä tavoite on yltää jatkuvasti 100 prosentin käyttöasteeseen.

    Rakenteilla on 17 megawatin lämpölaitos, jonka toimitti itävaltalainen Urbas.

    Kajaanin sahan tuotantokapasiteetti kasvoi uudistuksen mukana 220 000:sta 450 000 kuutioon vuodessa.

    Lisää aiheesta
    • Sahan rakentamisessa hyödynnettiin paljon Pfeiferin itse valmistamaa puuta.

      Metsäteollisuus | Pölkyn uusittu saha valmistui Kajaanissa − kapasiteetti yli tuplaantui aiemmasta

      Tilaajalle

    Tällä hetkellä rakenteilla on 17 megawatin lämpölaitos, jonka toimitti itävaltalainen Urbas.

    Pfeifer pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa Kajaanissa investoidaan jatkojalostukseen.

    Kainer näkee mahdollisuuksia myös tuotekuljetusten tehostamisessa. Läheisen raideliittymän käyttöönotto vähentäisi enimmillään 35 kuorma-auton päivittäistä rallia.

    Holzkurierin uutinen

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Vuonna 2021 tukkeja lastattiin Kuusamossa vielä Pölkky-nimisen yrityksen tehtaalla.

      Metsäteollisuus | Kuusamolaisuus karisee Pölkystä itävaltalaisten komennossa

    • Suomen tehtaat ovat tärkeä tukipilari Pfeifer Groupin kehityksessä. Kuva Pölkyn Kuusamon tehtaalta.

      Metsäteollisuus | Itävaltalaisomistukseen siirtyneen Pölkky oy:n nimi vaihtuu

    • Useimpien Itävallan suurten puunjalostusyhtiöiden liikevaihdot nousivat, mutta tulokset pysyivät heikkoina toista vuotta peräkkäin. Kuva suurimman tappion tehneen Pfeiferin tehtaalta.

      Metsäteollisuus | Pölkyn ostanut Pfeifer teki tappiota toista vuotta peräkkäin

      Tilaajalle
    • Suomen tehtaiden tuotantomäärät ovat suunnitellulla tasolla. Kuva Kuusamon sahalta.

      Metsäteollisuus | Itävaltalaisomistaja vaihtoi omat miehensä Pölkyn kaikkiin johtotehtäviin

    Artikkelin aiheet
    Kajaani
    Pfeifer
    pohjoissuomalainen mänty
    sahateollisuus
    logistiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa