

Viime vuosi oli heikko Itävallan mekaaniselle metsäteollisuudelle. Alalla toimivien suurten yhtiöiden yhteenlaskettu tulos jäi tappiolliseksi toista vuotta peräkkäin.
Kuluvan tilikauden ennusteet eivät lupaa suurta muutosta, vaan myös vuosi 2025 on mitä todennäköisemmin tappiollinen.
Tiedot ilmenevät verkkojulkaisu Timber Onlinen yhteenvedosta, jota se on tehnyt vuodesta 2011 alkaen. Selvityksessä ovat mukana Binderholz, Pfeifer Holding, Hasslacher Holding, Offner Holzindustrie, Mayr-Melnhof Holz ja Holzindustrie Maresch.
Pfeifer ja Binderholz toimivat myös Suomessa.
Viime vuonna näiden kuuden yhtiön yhteenlaskettu liiketappio oli 89 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 liiketappion kokonaismäärä oli 144 miljoonaa euroa.
Suurimman liiketappion näytti Pölkyn ostanut Pfeifer Holding. Se onnistui parantamaan vuoden 2023 noin 137 miljoonan euron tappiosta, mutta sitä kertyi edelleen 56 miljoonaa euroa.
”Suurimman euromääräisen voiton keräsi oli Binderholz, joka sai kasaan 13 miljoonan euron liikevoiton.”
Selvityksen suurimman euromääräisen voiton keräsi Binderholz, joka sai kasaan 13 miljoonan euron liikevoiton. Tuloskehityksen suunta tuskin oli toivottu, sillä vuonna 2023 yhtiön liikevoitto oli 33 miljoonaa euroa.
Binderholzin Suomi-kytkös tulee Vapon sahoista, jotka se osti vuonna 2016.
Binderholzin ohella vain Johann Offner Holzindustrie ylsi voitolliseen tuloksen. Kaikki muut painuivat tappiolle. Ensimmäistä kertaa Timber Onlinen selvityksen aikana Hasslacher Holding ja Holzindustrie Maresch valahtivat tappiollisiksi.
Pfeiferin tapaan Mayr-Melnhof Holz teki tappiota toista vuotta peräkkäin. Se pystyi vähentämään tappiotaan, mutta miinusta tuli yhä 16 miljoonaa euroa.
Timber Onlinen vertailu osoittaa, että suurten itävaltalaisten puunjalostajien liikevaihto vuosina 2023 ja 2024 oli noin 50 prosenttia korkeampi kuin koronaa edeltävinä vuosina. Verkkojulkaisun mukaan tämä heijastelee muun muassa jatkojalostettujen tuotteiden korkeampia hintoja sekä tehtyjä investointeja.
Toisaalta kalliimpi raaka-aine on kutistanut tuloksia.
Timber Online on tutkinut läpi myös kuusikon käyttökatteet. Käyttökate kertoo varsinaisen liiketoiminnan kannattavuuden ennen poistoja, rahoituskuluja ja veroja.
Viime vuonna Binderholzin käyttökatemarginaali oli 11 prosenttia ja Holzindustrie Offnerin 10 prosenttia. Ne olivat ainoat yritykset, jotka saavuttivat kaksinumeroisen käyttökatemarginaalin.
Lähtökohtaisesti valmistavan teollisuuden olisi hyvä yltää yli kymmenen prosentin käyttökatemarginaaliin, jotta rahaa riittäisi investointeihin, korkoihin, taseen vahvistamiseen ja osinkoihin.
Tappiollisista vuosista huolimatta analysoitujen yritysten omavaraisuusaste oli keskimäärin 60 prosenttia. Se osoittaa niiden kestävän tappioita ja kykenevä sopeutumaan taloudellisiin vaihteluihin.
Offner Holzindustrie ja Holzindustrie Maresch olivat velattomia. Niillä ei ollut lainkaan yli vuoden mittaisia korollisia velkoja. Binderholzin velat olivat suurimmat, 1,06 miljardia euroa.
Pfeifer Holdingin nettovelka oli kasvanut 36 miljoonaa euroa 300 miljoonaan euroon. Hasslacher Holdingin velka kasvoi jyrkästi ja oli lähes 300 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2023 oli 230 miljoonaa euroa.
Tässä on linkki Timber Onlinen juttuun. Se on maksullinen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
