• Puun tuonti puolittunut, mutta hinta tuplaantunut

    Venäläisen puun tuonnin loputtua Viro ja Latvia ovat nousseet tuontimaiden kärkeen.
    Tilaajalle
    Puun tuonti jäi lokakuussa noin puoleen edellisvuoden vastaavasta.
    Puun tuonti jäi lokakuussa noin puoleen edellisvuoden vastaavasta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    24.1.202309:17
    Jarmo Palokallio

    Venäläisen puun virran katkeaminen on puolittanut tuontipuun määrän. Samalla tuontipuun keskihinta on kaksinkertaistunut.

    Metsäteollisuuden puun tuonti oli pitkään vakiintuneena noin miljoonan kuutiometrin kuukausitahtiin. Tärkeimmät tuontipuutavaralajit olivat koivukuitupuu ja hake.

    Pääosa tuontipuusta tuli Venältä.

    Venäjän aloitettu viime vuoden keväällä hyökkäyssodan Ukrainassa, tuontipuun tulo maasta loppui vähitellen. Venäläistä puuta korvaavaa puuta metsäteollisuus on etsinyt sekä kotimaasta että ulkomailta.

    Puuta on ostettu etenkin Virosta ja Latviasta.

    Lokakuussa tuontipuun määrä jäi 473 000 kuutioon eli noin puoleen aiemmasta. Tuontipuun keskihinta oli vastaavasti noin kaksinkertainen edellisvuoden lokakuuhun verrattuna.

    Eniten tuotiin mänty- ja koivukuitupuuta. Mäntykuitupuusta maksettiin satamassa 61 euroa kuutiolta, kun se vuotta aiemmin maksoi 45 euroa.

    Koivukuitupuun hinta oli lähes kolminkertaistunut 38 eurosta 99 euroon kuutiolta. Hinnan noususta huolimatta koivukuitupuun tuonti putosi 135 000 kuutioon eli noin kolmannekseen edellisvuodesta.

    Tullitilaston mukaan kolmanneksi eniten lokakuussa tuotiin haketta. Sen hinta oli yli kaksinkertaistunut 41 eurosta 86 euroon kuutiolta.

    Hakkeen tuontimäärä, 76 000, jäi alle viidesosaan aiemmasta.

    Polttopuun tuontihinta oli noussut lokakuussa noin puolella 86 euroon kuutiolta.

    Tukin tuonti pysyi pienenä. Mäntytukin tuontihinta tippui 58 euroon ja kuusen nousi 75 euroon kuutiolta.

    Lisää aiheesta
    • Venäläisen koivutukin korvaamisessa on kyse Euroopan tason lopputuotemarkkinoista, sillä koivutukkia on tuotu Suomeen Venäjältä melko vähäisiä määriä. Vielä 1990-luvulla koivu­tukki oli mäntytukin kanssa arvokkain puutavaralaji puuta myytäessä. 2000-luvulle tultaessa lisääntynyt venäläinen koivuvaneri lopputuotemarkkinoilla alkoi heikentää suomalaisen koivuvaneri­teollisuuden kannattavuutta.

      Metsäteollisuus | Millä korvataan Venäjän-koivu? Suomen metsäteollisuuden lopputuotteissa koivutukin korvaaminen on hankalampaa kuin koivukuitupuun

      Tilaajalle
    • Turpeen tuotettiin kotimaassa 6,6 miljoonaa kuutiota viime kesänä, tuonti Venäjältä loppui elokuussa.

      Energia | Turpeen tuonti Venäjältä kiihtyi viime hetkillä ennen kieltoa

      Tilaajalle
    • Ilmastonmuutos | Syke ei suosittele puun kaukotuontia – ilmastokestävyyden saavuttamiseen on useita vaihtoehtoja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puun tuonti
    Metsäteollisuus
    puun hinta
    Viro
    Latvia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa