• Puola pysäyttää ukrainalaisia vanerikuljetuksia rajalle

    Menettely alkoi 15. maaliskuuta, kertoo Holzkurier.
    Tilaajalle
    Holzkurierin tietojen mukaan kuljetusten pysäytys koskee erityisesti koivuvanerin tuotantoon erikoistuneita ukrainalaisyrityksiä. Arkistokuva vaneritehtaalta.
    Holzkurierin tietojen mukaan kuljetusten pysäytys koskee erityisesti koivuvanerin tuotantoon erikoistuneita ukrainalaisyrityksiä. Arkistokuva vaneritehtaalta. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäteollisuus
    27.3.202518:30
    Henrik Hohteri

    Puolan tulliviranomaiset ovat pysäyttäneet ukrainalaisia puutuotekuljetuksia maiden väliselle rajalle maaliskuun puolivälistä alkaen, kertoo itävaltalaismedia Holzkurier.

    Mediatietojen mukaan sulku kohdistuu kolmeen ukrainalaisyritykseen, jotka ovat erikoistuneet koivuvanerin tuotantoon.

    Puolan tulliviranomaiset perustelevat kuljetusten pysäyttämistä puutteellisilla asiakirjoilla ja voimassaolevien säädösten rikkomuksilla. Ukrainalaiset yritykset kiistävät väitteet.

    Ukrainan puuteollisuuden etujärjestön johtaja Pavlo Vasyliev sanoo ukrainalaismedioiden mukaan, että yrityksillä on kaikki tarvittavat asiakirjat, mukaan lukien alkuperätodistukset.

    ”Sulku vaarantaa viennin lisäksi tuhansien ukrainalaisten työpaikat.”

    Vasylievin mukaan Puolan vastaava toiminta vuosina 2023 ja 2024 johti monien työpaikkojen häviämiseen, kun ukrainalaisyritykset menettivät kolmasosan EU-asiakkaistaan.

    Lisää aiheesta
    • EU epäilee Turkkia ja Kazakstania venäläisen koivuvanerin kierrättämisestä. Kuvassa Metsä Woodin vaneritehdas Punkaharjulla.

      Metsäteollisuus | EU epäilee: Venäläinen koivuvaneri kulkee Eurooppaan Turkin ja Kazakstanin kautta − pyrkimyksenä kiertää tuontirajoituksia ja tulleja

    • Vaneritehtaan varastoa. Arkistokuva ei liity luvattomaan tuontiin.

      Metsäteollisuus | Sotavaneria keplotellaan rajojen yli: Suomessa pakotteiden kierrosta voi saada jopa vankeustuomion

      Tilaajalle
    • Venäläisen koivutukin korvaamisessa on kyse Euroopan tason lopputuotemarkkinoista, sillä koivutukkia on tuotu Suomeen Venäjältä melko vähäisiä määriä. Vielä 1990-luvulla koivu­tukki oli mäntytukin kanssa arvokkain puutavaralaji puuta myytäessä. 2000-luvulle tultaessa lisääntynyt venäläinen koivuvaneri lopputuotemarkkinoilla alkoi heikentää suomalaisen koivuvaneri­teollisuuden kannattavuutta.

      Metsäteollisuus | Millä korvataan Venäjän-koivu? Suomen metsäteollisuuden lopputuotteissa koivutukin korvaaminen on hankalampaa kuin koivukuitupuun

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Puola
    Ukraina
    puuteollisuus
    vaneri
    tullirajoitukset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa