• Makuupussi matkaan ja yöksi ulos lauantaina ‒ retkeilytempaus tähtää osallistujaennätykseen Suomen luonnon päivänä

    Ennakkoilmoituksen omasta yöpymispisteestään on kampanjan sivuilla olevaan karttalaskuriin tehnyt jo useampi tuhat.
    Tapahtuman taustalla oleva ulkoilujärjestö Suomen Latu kertoo tavoittelevansa osallistujaennätystä. Kuvituskuva.
    Tapahtuman taustalla oleva ulkoilujärjestö Suomen Latu kertoo tavoittelevansa osallistujaennätystä. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Retkeily
    26.8.202511:00
    Henna Lääveri

    Nuku yö ulkona -kampanja kannustaa jälleen suomalaiset yöpymään ulkosalla.

    Kymmenettä kertaa järjestettävää tempausta vietetään Suomen luonnon päivänä elokuun viimeisenä lauantaina eli 30.8.

    Suuren suosion saavuttanut kampanja on aikaisempina vuosina kerännyt lähes 150 000 osallistujaa. Tapahtuman taustalla oleva ulkoilujärjestö Suomen Latu kertoo, että tavoitteena on osallistujaennätys.

    “Tänä vuonna tavoite on tehdä siitä kaikkien aikojen suurin eli rikkoa 150 000 osallistujan raja”, kertoo Nuku yö ulkona -kampanjaa Suomen Ladulla koordinoiva Petteri Tiainen.

    Kampanjan puitteissa tarjolla on laaja kattaus monipuolisia ulkoilutapahtumia ympäri Suomen, joista suuri osa huipentuu tunnelmalliseen yöhön tähtitaivaan alla.

    Yön pääsee nukkumaan esimerkiksi Kuopiossa Rytkyn leirikeskuksessa ja Nuuksion kansallispuiston Karjakaivolla. Enontekiöllä vietetään yhteisöllistä yöretkeä Ounasjärven Tervaniemessä.

    Yhteensä lauantaille on luvassa noin 50 tapahtumaa eri puolilla Suomea.

    ”Suosituimmat kaupungit ovat Helsinki, Espoo ja Vantaa, ja suosituimpina nukkumispaikkoina erottuvat lähiluonto ja oma takapiha.”

    Petteri Tiainen

    Kampanjan päätapahtumana toimii Metsähotelli Porkkalanniemi meren äärellä Kirkkonummella.

    Suomen Ladun mukaan Metsähotellin maksuttomat majoitteet varattiin loppuun muutamassa minuutissa. Vaikka kaikki majoituspaikat onkin jo varattu, toivottaa Metsähotelli tervetulleiksi myös tapahtuman päiväkävijät.

    Tapahtumaa koordinoiva Tiainen kannustaa myös merkitsemään yöpymispaikan tempauksen karttalaskuriin.

    “Kampanjan sivuilta löytyy myös karttalaskuri, johon osallistujat voivat merkitä oman yöpymispaikkansa. Tällä hetkellä laskurissa on jo yli 3 000 ilmoittautunutta. Suosituimmat kaupungit ovat Helsinki, Espoo ja Vantaa, ja suosituimpina nukkumispaikkoina erottuvat lähiluonto ja oma takapiha.”

    Majoituspaikaksi kelpaa villin luonnon lisäksi myös tuttu kotipiha tai vaikkapa mökkiterassi.

    Lisää aiheesta
    • Lasten myötä kaipuu luontoon on kasvanut toimittaja Laura Kuivalahden mielessä. Naapureilta lainattu teltta pystytettiin takapihalle pientä eväshetkeä varten.

      Retkeily | Yhdessä opetellen ja ihmetellen

      Tilaajalle
    • Syyskuu käynnistyy todennäköisesti keskimääräistä lämpimämpänä ja ajoittain epävakaisena.

      Sää | Sää lämpenee loppuviikolla

    • Esteettömällä reitillä pääsee kulkemaan pyörätuolilla.

      Retkeily | Kansallispuistoon pyörätuolissa tai lastenrattaiden kanssa? Esteettömiä reittejä tulee lisää tänäkin kesänä

    Artikkelin aiheet
    retkeily
    luonto
    Suomen Latu
    Nuku yö ulkona
    Suomen luonnon päivä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen