
Metsä Groupin liiketoiminnan kassavirta on ollut negatiivinen koko tämän vuoden. Kolmen neljänneksen jälkeen konsernin liiketoiminnan nettorahavirta oli 165 miljoonaa euroa miinuksella.
Viime vuoden vastaavana aikana kassavirta oli 489 miljoonaa euroa positiivinen.
Lähtökohtaisesti liiketoiminnan kassavirran pitäisi olla positiivinen pitkällä tähtäimellä, koska sen pitäisi riittää korvausinvestointeihin, lainojen lyhentämiseen ja omistajien odottamaan korvaukseen.
Operatiivinen kassavirta kertoo, minkä verran yhtiön varsinainen liiketoiminta on luonut rahaa kyseisenä ajanjaksona.
Metsä Group teki tammi–syyskuussa 170 miljoonan vertailukelpoisen liiketuloksen ja katsauskauden voitto oli 119 miljoonaa euroa.
Varsinaisen liiketoiminnan kannattavuutta kuvaava käyttökate (vertailukelpoinen) oli 498 miljoonaa euroa.
Vuodenvaihteessa Metsä Groupin kassa oli 1,5 miljardia euroa, nyt se on kutistunut 971 miljoonaan euroon.
Metsä Groupin talousjohtaja Vesa-Pekka Takala suhtautuu asiaan tyynesti.
”Ei tässä hätää ole, kun on yhä miljardin kassa ja isot käyttämättömät luottolimiitit kaikissa pääyhtiöissä samoin kuin Metsäliitto Osuuskunnassa. Meillä on velanottokapasiteettia, jos siihen olisi tarvetta”, Takala toteaa.
Takala sanoo, että tilanne on kokonaan erilainen kuin 15 vuotta sitten, kun kassan pohja oikeasti häämötti.
Metsä Groupin kassa on sulanut käytännössä saman verran kuin käyttöpääomaa on sitoutunut.
Käyttöpääomaa kasvattivat myyntisaamisten lisäys 50 miljoonalla eurolla, vaihto-omaisuuden eli varastojen kasvu 322 miljoonalla eurolla sekä osto- ja muiden velkojen väheneminen 165 miljoonalla eurolla.
Takalan mukaan konsernin käyttöpääoman määrä oli poikkeuksellisen pieni tilikauden alussa. Viime vuoden loppupuolella sitä vapautui muun muassa tuotannon seisokkien takia.
Käyttöpääomaa vähensivät myös investointeihin liittyvät ostovelat. Niitä oli noin 150 miljoonaa euroa. Summasta valtaosa liittyi Kemin biotuotetehtaaseen.
”Nyt nuo isot investoinnit on tehty ja ostoveloissakin lähestytään niin sanottua normaalitasoa. Äänekosken kertopuutehtaan ja Metsä Tissuen Mariestadin investoinnista ei enää tule saman mittakaavan ostovelkoja.”
Kiinaan ei kannata toimittaa tavaraa pohjahinnoilla.
Euromääräisesti eniten käyttöpääomaa sitoutui varastoon. Sitä selittävät sellu- ja puuvarastot.
Takalan mukaan Metsä Fibre kasvatti selluvarastojaan tietoisesti.
”Kiinan sellumarkkina oli hiljainen ja hinnat huonoja. Kiinaan ei kannata toimittaa tavaraa pohjahinnoilla. Kun hinnat ovat lähteneet nousuun, olemme avanneet toimituksia Kiinaan, ja nyt mennään normaaleilla tilausvirroilla.”
Rahallisesti selluakin enemmän on vaikuttanut puun hinnannousu. Takala avaa pitkää arvoketjua.
”Metsäpalvelut (Forest) hankkii puun ja myy sen puutuoteteollisuudelle (Wood) sekä sellu- ja sahateollisuudelle (Fibre). Puu on niiden tuotevarastoissa aikansa. Sitten esimerkiksi Fibre myy sellun Tissuelle, jonka varastossa sellu on taas aikansa. Näin puun korkea hinta kumuloituu.”
Takala sanoo, että Metsä Groupilla ei ole suunnitelmissa erityistoimia käyttöpääoman vapauttamiseksi.
Pitkällä tähtäimellä liiketoiminnan kassavirran olisi syytä olla positiivinen. Se vaatii muun muassa riittävää kannattavuutta.
Vähänkin normaalimmassa markkinatilanteessa käyttökate ja tulos korjaantuvat.
”Totta kai. Kyllä tämä konserni pystyy tekemään kunnon käyttökatetta ja rahoittamaan sillä myös investointejaan. Vähänkin normaalimmassa markkinatilanteessa käyttökate ja tulos korjaantuvat. Sen syklisessä liiketoiminnassa on oppinut, että hermojen on pidettävä.”
Takala sanoo, että Metsä Groupilla on tänä vuonna ollut myös huonoa tuuria. Poliittisen lakkojen aikaan oli järkevää tehdä Kemin uuden tehtaan takuutöitä, mutta haihduttamon räjähdys vei tehtaan ja sen tulospotentiaalin pois pelistä kuukausiksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
