

Kevät on antoisaa aikaa niin luonnolle kuin arboristeille. Kangasalla kotipaikkaansa pitävän SMP Arboristit Oy:n toimitusjohtaja Jari Virtanen sanoo nauttivansa keväästä.
”Tämä on itselleni vuoden parasta aikaa, erityisesti valon lisääntyminen, luonnon herääminen ja muuttolintujen saapuminen on hienoa.”
Kiintymys luontoon on pääsyy siihen, miksi Virtanen kouluttautui arboristiksi. Metsä tuli tutuksi jo lapsena.
”Merkittävä tekijä oli metsurin töitä tehnyt isäni. Pihka tuoksuikin kotona tasaisesti, eli metsä ja puut ovat olleet käytännössä aina läheisiä minulle. Arboristina olen valmistumiseni jälkeen työskennellyt reilut viisitoista vuotta.”
Vauhdikkaimmin kevääseen reagoivat lehtipuut, erityisesti koivun mahla alkaa virrata jo paljon aiemmin kuin lehti tulee puuhun.”
Virtanen sanoo kevään vaikuttavan puihin sen mukaan miten routa antaa periksi.
”Kun sää lämpenee ja routa vähenee, heräävät puut. Vauhdikkaimmin kevääseen reagoivat lehtipuut, erityisesti koivun mahla alkaa virrata jo paljon aiemmin kuin lehti tulee puuhun.”
”Vauhdikkaimmin kevään eteneminen näkyy etelärinteillä olevissa rauduskoivuissa. Niissä mahla juoksee selkeästi aiemmin kuin rinteen toisella puolella olevissa.”
Kotipihan puita on hyvä tarkastella ja käydä läpi talven jälkeen. Samalla niille voi tehdä pieniä toimenpiteitä.
”Erityisesti revenneet ja kuivat oksat on hyvä katkoa pois, etteivät ne aiheuta vahinkoja. Samalla voi tarkastella onko puihin tullut esimerkiksi rusakoiden aiheuttamia vaurioita.”

Lämmin kevätaurinko voi myös tehdä haittaa nuorille havupuille.
”Kun puu ei kykene ottamaan vettä jäätyneestä maasta ja samaan aikaan haihdunta latvasta on runsasta tuulen ja korkean päivälämpötilan vuoksi, tekee se hyvin huonoa havupuille. Nuoret havupuut kannattaakin peittää kun aurinko alkaa lämmittämään, ja poistaa kun routa on sulanut.”
Vaahtera taas on keväällä altis pintavaurioille, mikä johtuu suurista lämpötilaeroista.
”Vaahteroissa ravinteet nousevat varsin nopeasti ylöspäin. Keväällä vuorokauden lämpötilaero saattaa olla yli kaksikymmentä astetta, mikä voi aiheuttaa puun kuoren repeytymistä. Tämä ilmiö on ollut viime vuosina selkeästi havaittavissa, sillä lämpötilan vaihtelut ovat olleet rajuja.”
Puiden taimien istuttaminen alkaa myös keväällä, istutukset voi aloittaa heti roudan kadottua.
”Istutusaika on keväästä syksyyn. Kevätistutukset ovat mielestäni vähemmän riskialttiita kuin myöhään syksyllä tehdyt. Jos istutus venyy lähelle talvea, eivät taimet ehdi juurtua kunnolla. ”
”Keväällä on huolehdittava riittävästä kastelusta. Maa kuivaa kevään edetessä yllättävänkin nopeasti, ja talven suoma kosteus häviää.”
Virtanen kehottaa kiinnittämään huomioita pihapiirien riskipuihin, ne on syytä poistaa ennen vahingon syntymistä. Hän näkee tilanteen tiedostamisen lisääntyneen.
”Nämä asiat ovat menneet selkeästi eteenpäin, kun tieto on lisääntynyt, ovat kiinteistöjen omistajat toimineet kiitettävästi.”
Vaarallisen lahot pihapuut voi tunnistaa muutamista merkeistä, sellaisia ovat esimerkiksi puuhun ilmestyneet käävät.
”Käävissä on eriasteisia lahottajia, mutta niiden ilmestyminen kertoo pääsääntöisesti puussa olevasta lahosta. Alan ammattilaiset tekevät myös pyydettäessä puiden kuntotutkimuksen.”
Osa puista on rakenteensa puolesta tavallista suuremmassa vaarassa vahingoittua kovalla tuulella.
”Esimerkiksi vaahteroissa ongelma ovat jyrkän v-kirjaimen muotoiset oksat ja haarat. Nämä eivät viittaa lahoon, mutta ne ovat kovalla tuulella herkkiä repeämään poikki. Tällaiset kohdat voidaan hoitaa pienennysleikkauksella tai latvustuennalla ilman puun kaatamista.”
Pirkanmaalaisyritys tekee töitä myös esimerkiksi rautateiden läheisyydessä SMP Infra Oy:n merkeissä eri puolilla Suomea.
”Reunusmetsän puut ovat usein kallistuneita radalle ja ajojohtimiin päin, eli työ on hyvin tarkkaa, kyseessä on oma maailmansa. Töiden osalta olemme tiiviissä yhteistyössä eri tahojen kanssa, sillä raideliikenne ei saa töiden yhteydessä häiriintyä eikä vaarantua.”
Haastavia toimenpiteitä ajoitetaan usein yöaikaan.
”Junia kulkee öisin harvemmin, eli silloin on helpoin tehdä töitä. Haastavia hetkiä ovat esimerkiksi puiden nostaminen nosturin avulla ajojohtimien yli, silloin turvallisuus on varmistettu jännitekatkoilla.”
Puut ovat Virtasen mielessä usein myös töiden ulkopuolella.
”Kiinnitän huomiota metsiin vapaa-ajallakin. Kun näen haastavan yksittäisen puun, saatan miettiä, millä keinoilla lähtisin sitä poistamaan.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
