• Hirven pyyntilupamäärä kasvussa

    Viime vuoteen nähden pyyntilupamäärässä oli kasvua valtaosalla riistakeskusalueista.
    Hirvikanta säilyi edellisvuoden tasolla.
    Hirvikanta säilyi edellisvuoden tasolla.  Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    13.9.202614:00
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 42 148 hirven, 46 079 valkohäntäpeuran, 703 kuusipeuran ja 19 metsäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty.

    Hirven pyyntilupamäärä nousi koko maassa noin 10 prosenttia. Viime vuoteen nähden pyyntilupamäärässä oli kasvua valtaosalla riistakeskusalueista, suhteellisesti eniten Lapissa, Oulussa, Etelä-Hämeessä, Uudellamaalla sekä Pohjanmaan alueilla. Riistakeskuksen tiedotteen mukaan pyyntilupamäärässä oli laskua lähinnä Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon alueilla.

    Luonnonvarakeskuksen tuottaman arvion mukaan viime metsästyskauden jälkeen jäävä hirvikanta oli noin 88 000 hirveä ja hirvikanta säilyi edellisvuoden tasolla.

    Alueellisesti kannan kehityksessä on vaihtelua, mikä heijastuu osaltaan myönnettyihin pyyntilupamääriin. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hieman yli puolella hirvitalousalueista hirvitiheys on asetetun tavoitteen mukainen. Tavoitetiheydet ylitetään lähinnä Suomen keski- ja kaakkoisosissa sekä Pohjanmaan rannikkoalueilla.

    Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan valkohäntäpeurakanta on viime metsästyskauden jälkeen kannan arvioitiin kasvaneen edelliseen vuoteen verrattuna. Suomessa oli viime talvena noin 120 000 valkohäntäpeuraa, mikä on noin 3,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tulevalla metsästyskaudella kannan pienentäminen on tavoitteena tiheimmillä peura-alueilla.

    Hirvieläimet ovat maamme tärkeimpiä riistaeläimiä ja vuosittain niiden metsästykseen osallistuu yli 100 000 metsästäjää. Päättyneellä kaudella hirvieläinsaaliista saatiin noin 7,1 miljoonaa kiloa luullista lihaa.

    Lisää aiheesta
    • Alueellisten riistaneuvostojen hirvitalousalueittain asettamat hirvitiheystavoitteet vastaavat noin 70 000 – 90 000 hirven kantaa koko maassa. Kuvituskuva.

      Metsästys | Kartta: Hirven pyyntilupamäärä hienoisessa nousussa, yhdellä alueella lähes 40 prosentin nousu

    • Liikenneturvan ennakkotietojen mukaan vuonna 2025 menehtyneistä neljä kuoli hirvikolareissa ja yksi törmäyksessä muun hirvieläimen kanssa. Kuvituskuva.

      Liikenne | Hirvikolarien vaaratunnit alkavat nyt – yli puolet kuolonkolareista tapahtuu iltaisin

    • Markku Lento mittaa nelimetrisen ongenvavan avulla hirvien aiheuttamaa taimikkotuhojen määrää.

      Metsänhoito | Hirvet tuhoavat taimikot, mutta metsänomistajia ei Markku Lennon mukaan kuulla päätöksenteossa ‒ ”Tässä ei ole mitään järkeä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hirvi
    pyyntilupa
    metsästys
    valkohäntäpeura
    Suomen riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle