
Puun hinnat jatkoivat laskuaan viikolla 31.
Eniten kuukauden mittaan euromääräisesti laski kuusitukin kantohinta. Metsäteollisuus ry:n jäsenet maksoivat kuusitukista kuukauden keskiarvolla mitaten 83,2 euroa eli noin euron vähemmän kuin viikkoa aiemmin.
Kaikkien tukkilajien hinnan laskivat. Mäntytukista maksettiin noin 82 euroa kuutiota ja koivutukista 66 euroa.
Myös kuitupuissa suunta oli sama. Kuusikuidun hinnasta lähti pois noin puoli euroa runsaaseen 34 euroon kuutiolta. Mäntykuidun hinta laski alle 33 euron ja koivukuidun hinta oli 33 euroa kuutiolta.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat viikon aikana puuta yksityismetsistä 210 510 kuutiota. Se oli enemmän kuin edellisellä viikolla, mutta huomattavasti vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosina 2022–2024. Esimerkiksi viime kesänä viikolla 31 määrä oli kaksinkertainen tämän vuoden samaan viikkoon verrattuna.
Kuluvan vuoden kumulatiivinen kauppamäärä Metsäteollisuuden jäsenillä oli vajaat 21,1 miljoonaa kuutiometriä. Se on yli miljoona kuutiota vähemmän kuin viime vuonna.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
