

Yläkoululaisille suunnatun valtakunnallisen Metsävisa-kilpailun finaali käytiin tänä vuonna jo 43. kertaa.
Ympäri Suomea järjestetyistä alkukilpailuista yli 20 000 osallistujan joukosta finaaliin eteni 50 taitavinta metsätietäjää. Finaali järjestettiin tänä vuonna pääkaupunkiseudulla hulppeissa maisemissa Nuuksion kansallispuiston kupeessa Solvallan metsissä.
Metsävisasta on monissa kouluissa muodostunut jo vuotuinen perinne, ja kilpailun taso erityisesti loppukilpailussa on järjestäen huippuluokkaa. Visailun finaaliin pääseminen on kova suoritus, ja niinpä loppukilpailumatka onkin oppilaille jo eräänlainen palkinto itsessään.
Finalistit pääsevät kahden päivän opintomatkan aikana kilpailun lisäksi vierailemaan esimerkiksi Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla ja luontokeskus Haltiassa.

Metsävisa kerää vuosittain yhteen koko joukon luonnosta ja metsäasioista kiinnostuneita nuoria ympäri Suomen.
Pohjoisimmat finaaliin päässeet osallistujat tulivat tänä vuonna pääkaupunkiseudulle aina Rovaniemeltä asti. Järjestäjien mukaan moni nuori saa kilpailusta jopa elinikäisiä ystäviä.
Yhdeksännellä luokalla opiskelevat Elina Naumanen Joroisista ja Antti Kytö Lieksasta tapasivat Metsävisan merkeissä jo toista kertaa, sillä he pääsivät finaaliin myös viime vuonna. Jälleennäkeminen oli kummallekin iloinen yllätys.
”Kyllä täällä on ollut todella mukavaa. Ja se että pääsi tänne, oli jo todellinen palkinto”, Kytö tunnelmoi kilpailun jälkeen kahvikupposen äärellä.

Tapahtumana Metsävisa saa runsaasti kiitosta päivän päätähdiltä. Kilpailun tunnelmaa kaksikko kuvailee ikimuistoiseksi.
”Ei niitä ihmisiä ihan hirveästi ole kotopuolessa, kenen kanssa voisi puhua metsästä. Se on aika surullistakin, miten vähän metsästä ihmiset nykyään tietävät. Mutta täällä on onneksi paljon samanhenkisiä ihmisiä, ja metsä yhdistää meitä kaikkia”, Naumanen hehkuttaa leveä hymy kasvoillaan.
Kummankin nuoren mielestä luonto- ja metsäosaamisen kartuttamisessa olennaisinta roolia näyttelee omakohtainen kytkös metsään ja ympäristöön.
”Jos ei koskaan mene metsään, voi se helposti muuttua vieraaksi ja kaukaiseksi paikaksi”, toteavat toverukset yhteen ääneen.
”Täällä on paljon samanhenkisiä ihmisiä, ja metsä yhdistää meitä kaikkia.” Elina Naumanen
Metsävisan järjestämiseksi tarvitaan vuosittain myös suuri määrä intohimoisia ja osaavia opettajia sekä alan asiantuntijoita.
Yksi heistä on visailun todellinen veteraani, biologian opettaja Heikki Arponen, joka on ollut mukana järjestämässä Metsävisaa vuodesta 1982, siis aivan ensimmäisestä kilpailusta alkaen.
Hänen mukaansa kilpailun perustyö on pysynyt vuosien ajan samana, mutta painotukset metsään liittyvissä kysymyksissä ovat muuttuneet ajan saatossa merkittävästi.
”Alkuun kysymykset käsittelivät lähinnä vain metsäteollisuutta ja puuta raaka-aineena, mutta nyt mukaan on tullut monimuotoisemmin muitakin arvoja, eli esimerkiksi luonnonhoitoa, suojeluasioita ja globaaleja kysymyksiä.”
Arponen on ehtinyt vuosikymmenien aikana nähdä myös opetussuunnitelmien vaikutukset nuorten luonto- ja metsätaitoihin.
”Anekdootti kertoo, että kouluista lopetettiin kasvien keruu 70-luvulla, mikä johti siihen että yhdessä ensimmäisistä Metsävisoista oppilaat eivät tahtoneet erottaa kuusta männystä. Kasvikansion poistuminen romutti siis nuorten lajituntemuksen, ja osaltaan Metsävisan palautteen ansiosta kasvien keruu otettiinkin uudelleen koulujen ohjelmaan”, mies kertaa takavuosien tapahtumia.
Vaikka kehitettävää kilpailusta Arposen mukaan aina löytyykin, saa nuorten into palaamaan Metsävisan pariin vuosi toisensa jälkeen. Positiiviset muistot kantavat pitkälle.
”Onhan tämä sosiaalisena tapahtumana aivan mahtava perinne. Haluamme tehdä vuosi toisensa jälkeen visailusta sellaisen, että opettajat ja nuoret innostuvat mukaan yhä uudestaan.”

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
