
Seppo Kallion tiivis luontosuhde on alkanut jo nuorena. 7-vuotiaasta lähtien hän on viettänyt vapaa-aikansa ensin lähimetsässä ja myöhemmin tehden päiväretkiä polkupyörällä pidempien matkojen päähän.
”Vietin aikaa myös isän mukana jänismetsällä. Tästä intoutuneena heti 15-vuotiaana tuli hankittua myös oma metsästyskortti sekä rinnakkaislupa isän haulikkoon.”
”Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ampunut vain kolme riistalaukausta, joten luonto itsessään vetää puoleensa, ei niinkään saaliin saaminen”, hän sanoo.
Kiinnostus ilveksen sielunelämään alkoi 20 vuotta sitten. Siitä lähtien hän on seurannut ilvesten lumijälkiä. Kallio kertookin, että hän on hiihtänyt tai kävellyt ilveksien jälkien perässä tuhansia kilometrejä.
”Etenkin urokset kiertävät jumalatonta lenkkiä. Lumikelillä kierrän ilveksen rinkiin siten, että tiedän sen jo poistuneen ringistä. Usein kierrokseni alkaa aamuvarhain ja päättyy iltapimeällä.”
Reissuilta Kalliolle on kertynyt paljon tietoa ilvesten elämästä. Kallio kertoo, että jälkiä seuratessa näkee selvästi muun muassa sen, miten ilvekset käyttävät eri saaliseläinlajeja ravinnokseen eri vuodenaikoina.
Videolla ilves käy metsäkauriin kimppun.
Ilveksiä on miehen mukaan Haminan seudulla paljon.
”Haminassa ja varsinkin Virolahdella on louhoksia, joista edelleen otetaan tai on aikaisemmin otettu tarvekiveä. Näillä alueilla on myös vahva kauriskanta. Molemmissa pitäjissä etenkin pennulliset ilvekset viihtyvät hukkakivi-penkoissa.”
Kallio kritisoi Luonnonvarakeskuksen kanta-arvioita. Kallion mukaan ilveksiä on alueella on monikymmenkertaisesti Luonnonvarakeskuksen arvioon verrattuna.
”Luonnonvarakeskus määrittelee ilvespentueen vaatiman tilan suuruudeksi halkaisijaltaan 20 kilometrin kokoisen ringin. Kiersin viime talvena Virolahden puolella ringin, jonka halkaisija oli 3,2 kilometriä. Kyseisessä ringissä oli yhtä aikaa kolme ilvespentuetta. Tänä vuonna saman ringin sisältä löytyi kaksi pentuetta. Lisäksi samasta ringistä löytyi kolme yksinäistä ilvestä.”
Yllä olevassa kuvassa Luonnonvarakeskuksen laskennallinen alue näkyy keltaisena ympyränä, kun taas Kallion havaitsemat kolme ilveksenpesää sijaitsevat kaikki vihreän alueen sisäpuolella.
Suurpetojen metsästyksen loppumista hän kuvailee järjettömäksi tilanteeksi.
”Ilveksen pihakäynnit ovat jo nyt sen normaalia käytöstä. Hevosia varsoineen on jo revitty, samoin nautoja. Lampaita on viety lampolasta pressu-ovien takaa. Hirvikoiran kimppuun on ilves hyökännyt kesken hirvihaukun.”
”Tulee myös vielä aika, jolloin keskuudessamme liikkuu vain sellaisia karhuja, joita ihmiset eivätkä koirat ole jahdanneet. Ne eivät ole oppineet sen vuoksi välttelemään ihmistä nykyiseen tapaan”, Kallio kiteyttää huolensa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
