
Jurvassa yli 30 lammasta tappaneiden susien kaatoon on haettu riistakeskukselta poikkeuslupaa. Asiasta uutisoi Yle.
Jurvalainen tila menetti lähes kaikki suomenlampaan isälinjat, kun yhteensä 32 pässiä sai surmansa susien hyökättyä niiden kimppuun Etelä-Pohjanmaalla viime viikolla.
Kaitamäen lampolan pässit laidunsivat Jurvan Sarvijoella aivan kylän keskustassa sijaitsevalla laitumella, kun sudet kävivät niiden kimppuun.
Hyökkäysestä selvinneistä pässeistä kaksi jouduttiin lopettamaan niiden heikon kunnon takia.
Tiedossa on, että Kurikan ja Suupohjan seudulla liikkuu susia. Petoyhdyshenkilö mukaan sudet olivat jättäneet runsaasti jälkiä. Susien määrästä ei ole täsmällistä tietoa.
Pohjanmaan alueella ei ole kesän aikana tapahtunut vastaavaa yhtä suurta susien aiheuttamaa kotieläinvahinkoa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
