• Metsästysmuseo sai kerättyä metsästysmuisteloita 50 vuoden takaa – ”Navetta- ja savottakamppeissa jahdattiin”

    Suomen Metsästysmuseon ja Suomen Metsästäjäliiton yhdessä toteuttama keruu 1970-luvun eränkäyntimuistoista päättyi helmikuussa.
    Tilaajalle
    Miehiä hirven kaadolla Kajaanissa 1970-luvulla. Halla-ahon Erämiehet ry:n hirviseurue.
    Miehiä hirven kaadolla Kajaanissa 1970-luvulla. Halla-ahon Erämiehet ry:n hirviseurue.  Kuva: Vilho Ilkko/Suomen metsästysmuseo/Finna
    Metsä|Erä
    18.4.202619:30
    Eija Vallinheimo

    Suomen Metsästysmuseon ja Suomen Metsästäjäliiton keräsivät yhdessä eränkäyntimuistoja 1970-luvulta. Keruussa tavoiteltiin 1970-luvun metsästyskulttuurille ominaisia piirteitä liittyen varusteisiin, riistakantoihin ja eräretkiin. Samalla muisteltiin, millaista tuolloin oli suuren yleisön suhtautuminen eränkäyntiin.

    Metsästysmuseo kertoo tiedotteessa, että keruuseen saapui 15 kirjallista vastausta tai valokuvalähetystä. Aineisto tallennetaan Suomen Metsästysmuseon arkistoon Riihimäelle. Vanhin vastaaja oli iältään 81 ja nuorin 51 vuotta, eniten vastaajissa oli 1950-luvulla syntyneitä. Vastauksia saapui melko tasaisesti eri puolilta Suomea.

    Useammassa vastauksessa muisteltiin, kuinka hirviä vielä tuolloin metsästettiin ajoketjuilla perinteiseen tapaan. Jahdit olivat nykyistä kiireettömämpiä ja suhtautuminen metsästykseen oli neutraalimpaa.

    ”Suuri yleisö suhtautui eräharrastukseen myönteisesti. Erityisesti hirvijahtiin osallistuvilta kyseltiin toreilla ja turuilla, miten jahti on edennyt”, muistelee vastaaja Keski-Suomesta.

    Metsästysvaatetus muuttui 1970-luvulla, kun tarkoitukseen valmistetut vaatteet saapuivat markkinoille. Jahdissa vaatetus oli silti vielä melko perinteistä. ”Navetta- ja savottakamppeissa jahdattiin”, muistelee vastaaja Keski-Suomesta. Punainen lakki ja sittemmin punainen liivi vaadittiin hirvijahtiin osallistujilta 1970-luvun loppupuolelta lähtien.

    ”Tarinat metsäkanalintukannoista tuntuivat vartuttuani satuihin verrattavana fantasiana.”

    Kanalintujen metsästystä runsaine lintukantoineen moni muisteli kaiholla.

    ”Metsälintukannat olivat siihen aikaan uskomattoman hyviä. Tarinat niistä tuntuivat vartuttuani satuihin verrattavana fantasiana”, muistelee vastaaja Savosta.

    Vastauksista välittyy myös haikeita muistoja 70-luvun omintakeisista, perinteisiä metsästystapoja käyttäneistä eränkävijöistä, jotka olivat usein vastaajien isiä tai isoisiä.

    Lisää aiheesta
    • Kalastus muuttui 70-luvulla yhä enemmän harrastukseksi.

      Erä | Metsästysmuseo kerää erämuistoja 70-luvulta

    • Suomen Metsästysmuseo sijaitsee Riihimäellä.

      Erä | Metsästysmuseon toimintaa aiotaan kehittää tarjoamaan laajempaa ymmärrystä ja kokemusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsästysmuseo
    metsästys
    erä
    metsästyskulttuuri
    1970-luku
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle