• Stora Enso ja Paperiliitto sopuun työehtosopimuksesta

    Työmarkkinaratkaisuja syntyy nyt hyvissä ajoin ennen sopimuskauden loppua.
    Stora Enso valmistaa pakkauskartonkeja muun muassa Varkaudessa
    Stora Enso valmistaa pakkauskartonkeja muun muassa Varkaudessa Kuva: Pentti Vanska
    Metsä|Metsä
    8.2.202409:06
    Mia Jouslehto

    Stora Enso ja Paperiliitto ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen uudesta yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta.

    Osapuolet ovat todenneet, etteivät ne kerro neuvottelutuloksen sisällöstä ulkopuolisille.

    MT:n tietojen mukaan sopimus on kaksivuotinen ja korotukset ovat linjassa muiden alkuvuonna solmittujen sopimusten kanssa.

    Paperiliiton hallitus käsittelee tulosta kokouksessaan 13.2. Työehtosopimus tulee voimaan sen jälkeen, kun liiton hallitus on hyväksynyt neuvottelutuloksen.

    Stora Enson ja Paperiliiton sopimuksesta on neuvoteltu viime vuoden lopulta saakka. Nykyinen, reilu kaksivuotinen, yrityskohtainen sopimus päättyy huhtikuun lopussa 30.4.

    Suurista yhtiöistä paikallinen työehtoratkaisu on jo syntynyt Metsä Groupin ja Paperiliiton välille. Osapuolet kertoivat ratkaisusta tammikuun alkupuolella avaamatta tarkemmin sopimuksen sisältöä.

    Myös Lohjalla Kirkniemen paperitehtaan omistava Sappi ja Paperiliitto saivat aikaan uuden yrityskohtaisen sopimuksen tammikuun lopulla.

    Sopimusneuvottelut ovat alkaneet myös UPM:n osalta. Neuvotteluja käydään paraikaa viiden toimialan ja Paperiliiton välillä. Keväällä 2022 sopimusratkaisun synty kesti harvinaisen pitkään, ja tuotanto oli UPM:n useilla tehtailla pitkään seisahduksissa.

    Lisää aiheesta
    • Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala on tyytyväinen Metsä Groupin kanssa käytyihin neuvotteluihin.

      Metsäteollisuus | Paperiliitto ja Metsä Group yllätyssopuun − yksityiskohdat jäävät salaisiksi

      Tilaajalle
    • Kirkniemen tehtaalla tuotetaan kolmella koneella julkaisu- ja mainospaperia.

      Metsäteollisuus | Paperiliitto hyväksyi Sappi Finlandin työehtosopimuksen

    • Metsä Groupin ja Paperiliiton sopimusta voidaan pitää päänavaajana koko alaa koskevalle kierrokselle.

      Metsäteollisuus | Metsä Groupin sopu yllätti työmarkkinat – voisiko metsäteollisuuden esimerkki toimia muuallakin?

    • Paperiliiton poliittinen lakko pysäyttää Stora Enson Varkauden tehtaan helmikuun alussa.

      Metsäteollisuus | Paperiliiton poliittinen lakko pysäyttää Stora Enson ja UPM:n tehtaat – sopimuksen tehnyt Metsä Group säästyy lakoilta

    • Petri Vanhala on MT Liven vieraana.

      Työmarkkinat | Miten metsäteollisuuden paikallinen työehtosopiminen vaikuttaa kevään lakkoihin? MT Liven vieraana Paperiliiton Petri Vanhala, katso tallenne

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa