• Villisian metsästystä halutaan tehostaa – yötähtäinten lisäksi halutaan sallia keinovalon käyttö

    Maa- ja metsätalousvaliokunta on käsitellyt lakiehdotuksen, jolla helpotetaan sekä tehostetaan villisian metsästystä sallimalla yötähtäinten käyttö. Valiokunta ehdottaa lisäksi keinovalon käytön laillistamista.
    Villisika on haastava metsästettävä.
    Villisika on haastava metsästettävä. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    3.4.202417:00
    Eija Vallinheimo

    Villisikatyöryhmä esitti alunperin yötähtäinten käytön sallimista villisian metsästyksen tehostamiseksi. Maa- ja metsätalousvaliokunta päätti kuulemisten perusteella ehdottaa eduskunnalle sallittavaksi samassa yhteydessä myös keinovalon käyttöä.

    ”Villisika on viisas, oppiva eläin, joka liikkuu hämärässä ja yöaikaan, joten metsästys on hyvin haastavaa, eikä sitä pidä vaikeuttaa keinotekoisilla esteillä. Tarkoitus kun on torjua afrikkalaista sikaruttoa kaikin mahdollisin tavoin, mikä edellyttää villisikakannan tehokasta hallintaa”, valiokunnan puheenjohtaja Jenna Simula (ps.) kommentoi tiedotteessa.

    Aiemmin yötähtäimiä on voitu käyttää villisian metsästyksessä vain määräaikaisella poikkeusluvalla. Keinovaloa on saanut ainoastaan kiinteillä ruokintapaikoilla.

    ”Poikkeuslupamenettely on kankea ja tarpeettoman byrokraattinen. Nyt paperityö vähenee ja metsästyksen edellytykset paranevat, mikä on tismalleen oikea suunta”, Simula sanoo.

    Seuraavaksi valiokunnan yksimielinen mietintö siirtyy käsiteltäväksi eduskunnan täysistuntoon. Laki tulee voimaan vielä kevään 2024 aikana.

    Lisää aiheesta
    • Erä | Villisikatyöryhmä puolittaisi villisikakannan nykyisestä tasosta ja sallisi pimeänäkölaitteiden käytön metsästyksessä

    • Villisikojen jahtaamisesta itärajalla kerrottiin Aarre-lehden jutussa vuonna 2022.

      Erä | Metsästäjät haluavat yötähtäimet käyttöönsä villisikakannan suitsimiseksi - ”Ohjeistus sikaruton yllättäessä on kunnossa”

    • Jos villisikakanta kasvaa hallitsemattomaksi, on ASF:n hävittäminen äärimmäisen vaikeaa.

      Luonto | Suomen villisikakanta jatkaa vähenemistään – Suomessa vipeltää tällä hetkellä noin 2 000 villiä kärsäkästä

    • Jos mahdollista, hirvivajalla ei tulisi käsitellä lainkaan villisikoja ASF-riskin takia.

      Erä | Villisika haastaa metsästäjät – metsästysseurojen kannattaa varautua villisikojen saapumiseen ajoissa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle