• Paperiliitto ja Metsä Group yllättivät – työehtosopimus syntyi viisi kuukautta etuajassa

    ”Kannattaa tehdä ratkaisuja, joilla ei itse heiluta venettä lisää”, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
    Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan aloite etuajassa solmittuun sopimukseen syntyi Paperiliiton ja Metsä Groupin yhteisen keskustelun tuloksena.
    Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan aloite etuajassa solmittuun sopimukseen syntyi Paperiliiton ja Metsä Groupin yhteisen keskustelun tuloksena. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.10.202511:48
    Sami Suojanen

    Metsä Group ja Paperiliitto yllättivät uudella työehtosopimuksella viisi kuukautta etuajassa. Paperiliiton hallitus hyväksyi sopimuksen torstaina aamupäivällä.

    Osapuolten nykyisin voimassa oleva sopimus olisi päättynyt maaliskuun lopussa ensi vuonna. Uusi sopimus on voimassa toistaiseksi.

    Sopimuksen tekstisisältö pysyy entisenä ja palkankorotukset noudattavat niin sanottua yleistä linjaa. Esimerkiksi viime keväänä syntynyt teknologia- ja kemianteollisuuden kolmevuotinen ratkaisu korottaa palkkoja noin kahdeksan prosenttia sopimuskauden aikana.

    Paperiliiton ja Metsä Groupin sopimus koskee noin 1 800:aa työntekijää.

    Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala pitää nyt syntynyttä ratkaisua merkittävänä. Näin hän perustelee etuajassa tehtyä sopimusta:

    ”Metsäteollisuus on nyt sellaisessa tilanteessa, että kannattaa tehdä ratkaisuja, joilla ei itse heiluta venettä lisää”, Vanhala toteaa.

    Metsä Groupissa on käynnissä laajat muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa noin 800 vakituisen työtehtävän pysyvään vähentämiseen. Näistä 540 on arvioitu osuvan Suomeen. Luvussa ovat kaikki henkilöstöryhmät, eivät pelkästään Paperiliiton jäsenet.

    ”Työehtosopimus ja nämä hyvin ikävät muutosneuvottelut ovat kaksi eri asiaa. Kumpikin kulkee omia reittejään. Toki niistä on hyvä saada toinen ratkaistua, että emme käy kahden rintaman vääntöä.”

    Vanhalan mukaan aloite etuajassa solmittuun sopimukseen syntyi Paperiliiton ja Metsä Groupin yhteisen keskustelun tuloksena.

    Paperiliitolla ei ole alalla yleissopimusta, koska työnantajat purkivat yleissitovuuden vuonna 2020. Paperiliitolla on nykyisin 25 työehtosopimusta yhteensä 30 yhtiön kanssa.

    Paperiliiton ja UPM:n eri toimialojen kaksivuotiset sopimukset solmittiin kesällä 2024. Stora Enson ja Paperiliiton kaksivuotisen sopimus on voimassa kevääseen 2026.

    Lisää aiheesta
    • Paperiliiton Petri Vanhala sanoo,  että tehtaiden vajaakäyttö ei ole uuden luomista tai kannattavaa liiketoimintaa, vaan se on hengissä selviämistä.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöt seisottavat tehtaitaan – 3 000 työntekijää lomautettuna

      Tilaajalle
    • Vientivetoisen paperiteollisuuden palkankorotukset toimivat osviittana Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluille.

      Metsäteollisuus | MT:n tiedot: Paperiliitto sai viime keväänä jopa kymmenen prosentin palkankorotukset

      Tilaajalle
    • Janne Naukkarisen mukaan neuvotteluiden määrä on nyt moninkertainen, joten työmäärä on noussut molemmilla osapuolilla. Kuvituskuva.

      Työmarkkinat | Yrityskohtaiset tes-neuvottelut eivät vaikuta suosivan kumpaakaan osapuolta – joustavuus vaatii paljon resursseja

    • Neuvottelut UPM Specialty Papersin, UPM Raflatacin ja UPM Biofuelsin työehtosopimuksista jatkuvat edelleen.

      Metsäteollisuus | UPM ja Paperiliitto löysivät sopimusratkaisun kahdelle UPM:n toimialalle ‒ pituus kaksi vuotta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa