Lehtikuusen lahonkestoa kehutaan ensiluokkaiseksi – miksi lankku lähti lahoamaan pikavauhtia?

Lehtikuusen lahonkestoa pidetään pohjoisen puulajeista parhaana. Siksi lehtikuusta tarjotaan painekyllästetyn sahatavaran korvaajaksi terasseissa ja muissa säälle alttiissa rakenteissa.

Sellunkeittäjille lehtikuusi ei ole mieleen, koska keittoprosessi tehtaalla pitäisi optimoida sitä varten. Vähäisten puutavaraerien tapauksessa se ei ole kannattavaa. Siksi lehtikuusen kasvatukseen liittyvät tuotto-odotukset nojaavatkin pitkälti ulkorakenteisiin päätyvän sahatavaran valmistukseen, jossa lehtikuusen lahonkestoa pidetään valttina.

Lehtikuusen suosio oli huipussa 1990-luvun lopulla, jolloin parhaina vuosina lehtikuusta istutettiin yli 250 000 tainta. Sittemmin istutusmäärät kääntyivät hienoiseen laskuun, mutta yhä lehtikuusi on neljänneksi suosituin talousmetsiin istutettava puulaji.

Kolmen vuosikymmenen takaisessa lehtikuusibuumissa keskisuomalaiselle pellolle istutettiin pieni ala lehtikuuselle. Hyvin lannoitetulla kasvupaikalla lehtikuuset kasvoivat kohisten niin, että ensimmäiset puut voitiin kaataa ja sahata kokeilumielessä noin 35 vuoden ikäisenä.

Syksyllä samankokoiset kuusi- ja lehtikuusilankun pätkät jätettiin maahan sään ja lahottajien armoille. Vasemmalla kuusi ja oikealla lehtikuusi. Kuva: Petteri Kivimäki

Luston paksuus ylitti kymmenen milliä, mikä kertoi hyvästä kasvupaikasta. Yhdestä puusta karttui kahden ja puolen tuuman eli 63 millistä lankkua rappusten raaka-aineeksi liki 30 juoksumetriä.

Lankusta jätettiin pätkä talven yli maata vasten lepäämään. Viereen heitettiin samaan mittainen kuusilankku. Tarkoitus oli verrata, miten ne selviävät talvesta.

Keväällä seitsemän kuukautta myöhemmin puukappaleet käännettiin ympäri. Lehtikuuseen oli ilmestynyt ensimmäiset silminnähtävät merkit lahottajista, mutta kuusi oikealla ei ollut muuttunut muuttunut.  Kuva: Petteri Kivimäki

Keväällä paljastui, että lehtikuusilankun pintaan oli ilmestynyt valkoista lahottajasientä. Vieressä talvehtineessa kuusilankussa ei ollut silmin nähtäviä merkkejä lahottajasta, eikä puu ollut imenyt samassa määrin kosteutta.

Puiden lahokestävyyttä VTT:llä vuosikymmeniä tutkinut asiantuntija ei ole tuloksesta yllättynyt.

Nuoressa nopeasti kasvaneessa lehtikuusessa ei vielä ole hyvin lahoa kestävää sydänpuuta. Ensimmäiset lahottajasienet ovat näkyvät vaaleina täplinä. Kuva: Petteri Kivimäki

”On väärä käsitys, että kaikki lehtikuusipuu olisi lahonkestävää. Lehtikuusen lahonkestävyys perustuu sen suureen sydänpuuosuuteen, jota löytyy etenkin vanhoista puista”, pitkän uran puun lahotutkimuksen parissa tehnyt Aalto-yliopisto dosentti Hannu Viitanen sanoo.

Viitanen osuu oikeaan arvauksessaan, että lahoamisensa alkaneet lankut oli sahattu nuoresta lehtikuusesta. Lahonkestävää sydänpuuta ei ollut juuri nimeksikään.

Kuva: Petteri Kivimäki

Lehtikuusta on useita lajeja, joista hidaskasvuista Siperian lehtikuusta pidetään erityisen lahonkestävänä. Viitasen mukaan puun perimällä ja kasvupaikalla on merkitystä, kuinka lahonkestävää sahatavaraa siitä saa.

Vuosilustojen paksuudesta voi päätellä jotain, mutta lahonkestävyyteen vaikuttaa puun kemiallinen koostumus solutasolla, josta ei paljain silmin saa käsitystä. Niin männyllä kuin lehtikuusellakin lahonkestävyys perustuu sydänpuun pihkaisuuteen, mutta laholta suojaava kemia on toinen.

”Männyn pihkassa lahonkestävyyttä tuovat sen öljymäiset ainesosat, kun lehtikuusen pihkassa on erityisen paljon sokeripohjaisia suoja-aineita”, Viitanen sanoo.

Kuusen kyky suojautua laholta puolestaan perustuu siihen, että sen solut sulkeutuvat ja estävät lahottajien tarvitseman veden imeytymisen puuainekseen. Maakosketus on kova olosuhde, eikä mikään kotoperäinen puulaji sitä kestä.

Pystyssä ja sateelta suojassa olevat nuoresta lehtikuusesta sahatut laudat eivät talvessa ole vielä merkittävästi sinistyneet. Kuva: Petteri Kivimäki

Vaikka nuoresta lehtikuusesta sahattu lankku alkoikin lahota jo muutamassa kuukaudessa maassa maatessaan, ei se Viitasen mukaan tarkoita, etteikö samasta istutusmetsästä voisi vielä tulevaisuudessa saada lahoa kestävää puuta.

”Ajan mittaan sydänpuuta syntyy enemmän, ja siitä sahattu puutavara on kestävämpää”, Viitanen sanoo.