• Metsästäjäliitto ilmoitti 14:nnen ja 15:nnen koiriin kohdistuneen susihyökkäyksen tällä kaudella – kuva saattaa järkyttää

    Susi ei ollut pelokas, vaan katseli paikalle tulleita ihmisiä uhmakkaasti.
    Luna oli perheen lemmikki, SM-kokeisiin menossa ollut kauriin ajokoira ja jalostuskoiranaaras.
    Luna oli perheen lemmikki, SM-kokeisiin menossa ollut kauriin ajokoira ja jalostuskoiranaaras. Kuva: Minna Furu
    Metsä|Erä
    13.10.202517:30
    Jukka Hämäläinen

    Susi otti bretagnenbassetti Lunan kiinni peuranajosta lauantaina 11. lokakuuta Kokemäellä. Susi tappoi ja ennätti syödä koiran miltei kokonaan, eikä olisi halunnut jättää saalistaan, kun omistajat tulivat paikalle.

    Koira oli harjoittelemassa kuukauden päästä pidettäviin SM-kisoihin. Koira oli ajanut jo sen verran, että kasvattaja Jari Virta ja omistaja Minna Furu päättivät ottaa sen kiinni. Koiran kulku keskeytyi kuitenkin ennen kuin he pääsivät paikalle.

    ”Olimme ajamassa autolla lähemmäs. Noin puolen kilometrin päässä näin, että Luna pysähtyi. Soitin tutkapantaan ja ensimmäinen puhelu meni vielä läpi, toinen ei, ja tutkapanta pimeni”, Minna Furu kertoo Metsästäjäliiton tiedotteessa.

    Metsäautotie päättyi 200 metrin päähän koirasta. Välissä oleva maasto oli vaikeakulkuista ja ojien ylitykset vaikeita. Susi oli vielä saaliinsa ääressä ja katseli paikalle tulleita ihmisiä uhmakkaasti.

    ”Susi ei ollut pelokas. Se oli valtavan iso, ja tilanne oli niin järkyttävä, että jähmetyin vain paikoilleni. Jari onneksi osasi toimia, metelöi ja juoksi kohti käsiä huitoen. Peto vilkaisi meitä muutamaan kertaan ja lähti viimein."

    Susi oli kymmenessä minuutissa ennättänyt syödä koiran miltei kokonaan. Käytännössä paikalle jääneessä pannassa oli vain pää ja muutamia luita kiinni. Tapahtumailtana poliisi kävi katsomassa koiran jäänteet.

    Bassetin omistaja Minna Furu koiransa jäännösten vierellä.
    Bassetin omistaja Minna Furu koiransa jäännösten vierellä. Kuva: Jari Virta

    Luna oli suuri menetys. Se oli Furun harrastuskoira ja hänen 15-vuotiaan poikansa lemmikki.

    ”Luna oli kaikki kaikessa pojalleni, jonka vieressä koira nukkuikin. Luna oli kiltti, säyseä, todella rakas kaikille. Metsästyskoirana se oli erittäin riistaverinen ja ajoi kaikkea paitsi hirveä ja suurpetoja. Luna oli myös sen verran nopea, että sitä piti olla kaksi ihmistä ottamassa kiinni”.

    Kyseessä on 14. koiriin kohdistunut susihyökkäys, josta Metsästäjäliitto on uutisoinut tällä metsästyskaudella.

    Metsästäjäliitto raportoi hieman myöhemmin myös 15. hyökkäyksen. Neljävuotias Tane-beagle joutui suden repimäksi kesken jänisajon perjantaina 10. lokakuuta Nurmeksessa. Koira oli niin pahoin purtu, että se lopetettiin eläinlääkärin vastaanotolla.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa suden viitearvoksi on määritelty 170 sutta.

      Erä | Metsästäjäliitto tyytymätön Suomen määrittelemään suden suotuisan suojelutason viitearvoon: "Kohtuuton verrattuna Ruotsiin"

    • Suotuisan suojelutason viitearvoksi Suomessa määritettiin 273 sutta.

      Erä | Suden metsästyskiintiöksi kaavaillaan vähintään 65 sutta

    • Lapinporokoira Lönni selvisi susien hyökkäyksestä vammoilla.

      Erä | Viisi sutta piiritti aamulenkillä olleen lapinporokoiran Sotkamossa – selvisi hengissä

    Artikkelin aiheet
    susihyökkäys
    Metsästäjäliitto
    susi
    metsästyskoira
    Kokemäki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle