• Sveitsissä on ammuttu jo 39 sutta maanviljelijöiden vaatimuksesta

    Maanviljelijöiden mukaan Sveitsin susikanta on edelleen kaukana kestävästä tilanteesta.
    Tilaajalle
    Sveitsissä kaadettiin edellisellä metsästyskaudella laillisesti 61 sutta.
    Sveitsissä kaadettiin edellisellä metsästyskaudella laillisesti 61 sutta. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsästys
    1.12.202416:00
    Jarmo Palokallio

    Sveitsissä on kaadettu tusinoittain susia syyskuun alun jälkeen. Paine susien metsästykseen tulee maanviljelijöiltä, jotka haluavat karjansa pysyvän susilta suojassa.

    Sveitsiläiset suhtautuvat susikantaansa eri tavalla kuin EU-maat. Sveitsi ei ole EU:n jäsen. EU:ssa susi on tiukasti suojeltu laji. Sveitsissä on sen sijaan ammuttu tänä vuonna jo 39 sutta.

    Kahdeksan Sveitsin susilaumoista on hävitetty täydellisesti maan ympäristöviraston luvalla, kertoo saksalainen Agrarheute-julkaisu.

    Eniten susista on ollut vaivaa Graubündenissa. Sieltä niitä on kaadettu 23 kappaletta.

    Susien metsästäminen on Sveitsissä mahdollista syyskuun alun ja tammikuun lopun välillä. Maan susikanta on kasvanut viime vuosina.

    Sveitsin maanviljelijöiden liiton (SBV) mukaan maa on vielä kaukana kestävästä tilanteesta. Edellisellä metsästyskaudella Sveitsissä kaadettiin laillisesti 61 sutta.

    Lisää aiheesta
    • Erityisesti karhujen pihavierailut ovat lisääntyneet. Sen sijaan karhujen karkottamiseen erikoistuneet srva-toimijoita ei löydy jokaisesta kylästä.

      Erä | Suurpetojen pihakäynnit lisääntyneet – pihapiireissä käy visiitillä jo noin 10 000 suurpetoa vuodessa

      Tilaajalle
    • Kennelliiton hallituksen puheenjohtajana vielä hetken toimiva Esa Kukkonen vierailu MT Live -ohjelmassa.

      Erä | Kennelliiton Kukkonen susitilanteesta: ”Eduskunnassakin puuttuu tällä hetkellä rohkeus todellisiin ulostuloihin ja rohkeus tehdä tarvittavia päätöksiä”

      Tilaajalle
    • Suomen riistakeskus myönsi vahinkoperusteisen poikkeusluvan tiistaina. Kuvituskuva.

      Erä | Susi ammuttiin poikkeusluvalla Tohmajärvellä – ”Maatilat vetävät susia puoleensa”

      Tilaajalle
    • Metsästys | Petotyöryhmän esitys on hyvä alku, mutta kannanhoidollisen metsästyksen sallimisessa pitää päästä myös maaliin

    • MTK toivoisi, että lainsäädäntöön on välttämätöntä lisätä ainakin suden viitearvo.

      Erä | MTK pettynyt suurpetotyöryhmän tuloksiin – ”Työ supistui tässä vaiheessa vain nykylainsäädännön täydentämiseksi”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen