• Tämä lintulaji on mestarimatkija – repertuaarista voi löytyä jopa moottorisaha tai traktori

    Äänenkäytöltään taitavimpien koiraiden tiedetään vetoavan muita paremmin naaraisiin.
    Tilaajalle
    Lukijan kuva. Kottaraiset ovat varhaisia muuttajia.
    Lukijan kuva. Kottaraiset ovat varhaisia muuttajia.  Kuva: Ari Ahlfors
    Metsä|Luonto
    8.4.202613:00
    Eija Vallinheimo

    Kottaraisen oma kutsuääni on karkea surahdus, laulu vaihtelevaa ja vivahteikasta lavertelua. Kottaraisen laulu koostuu kuitenkin monista erilaisista äänistä. Mukaan mahtuu niin kirskutusta, särinää, viheltelyä kuin näppäilyääniäkin. Mukaan livahtaa kuitenkin usein erilaisia matkimisääniä.

    Kottaraisen tiedetään olevan taitava matkimaan toisten lintujen ääniä, mutta ne voivat jäljitellä joskus vaikkapa moottorisahaa tai hälytysajoneuvoa. Kottaraisten tiedetään matkineen joskus jopa traktoria, vauvan itkua tai kännyköiden soittoääniä.

    ”Kottaraisen laulu voi sisältää kaikkia ääniä, mitä se on matkansa varrella kuullut. Se hanakasti nappaa ääniä, joita se on kuullut osaksi omaa lauluaan”, kertoo museomestari Heikki Helle Luonnontieteellisen museon Facebook-postauksessa.

    Lintumaailmassa pelkän kuulohavainnon kanssa täytyykin olla tarkkana, sillä kottarainen on yllättävän taitava matkimaan myös muita lintuja. Hyvin varhain keväällä kuuluvaan kuovin huutoon onkin suhtauduttava jonkinlaisella varauksella. Kottarainen voi nimittäin matkia erehdyttävästi esimerkiksi kuovin ääntä.

    ”Kottaraisen laulu voi sisältää kaikkia ääniä, mitä se on matkansa varrella kuullut.”

    Heikki Helle

    Museoamanuenssi Marko Kelo kertoo omasta kokemuksestaan, jossa kottarainen taituroi peräkkäin 12 muun eri lintulajin ääntä tunnin aikana.

    ”Kuuntelen lintua noin tunnin ja sinä aikana tämä vintiö yrittää syöttää pajunköyttä sen minkä ehtii ja vielä useiden lajien kustannuksella. Lähdetäänpä liikkeelle vaikka punakylkirastaasta siirtyen haapanan kautta palokärkeen ja siitä edelleen taviin sekä kuoviin”, Kelo kuvailee Kuopion luonnontieteellisen museon sivuilla linnun taituruutta.

    Kottarainen sekoitetaan usein mustarastaaseen, mutta kottarainen on lyhytpyrstöisempi ja liikkuessaan kottarainen askeltaa kun taas mustarastas yleensä hyppii. Pesimäpuvussaan se on mustahko, purppuran- ja vihreän metallinkiiltoinen ja valkopilkkuinen. Keskikesästä lähtien kottaraiset alkavat kerääntyä parviksi, joissa voi olla tuhansia lintuja.

    Lisää aiheesta
    • Video: Mikä uskomaton määrä kottaraisia! Parven bongannut lintuharrastaja ei ole aikaisemmin törmännyt vastaavaan

    • Kottaraiskoiras panee koko viehätysvoimansa peliin esiintyessään lähellä istuvalle naaraalle.

      Luonto | Kottarainen on kevään ensimmäisiä muuttolintuja – Tiedätkö, miksi ennen vanhaan piti pestä silmät, kun oli nähnyt kottaraisen?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kottarainen
    lintujen äänet
    matkiminen
    Luonnontieteellinen museo
    Suomen linnut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle