Pasi Laurisen uskollinen metsäauto on samalta vuodelta kuin Tšernobylin räjähdys, Kekkosen kuolema ja Dingon hajoaminen. Kuva: Sanne KatainenMarttilaPasi Laurisen luottoauto on palvellut jo 40 vuotta eikä uuden hankinta ole ajankohtainen vieläkään
Metsäajossa autolla on runsaasti hyviä puolia. Iästään ja kilometreistään huolimatta autoon ei ole koskaan vaihdettu muuta kuin kuluvia osia.TilaajallePasi Laurisen sinisellä Toyota Hiluxilla ei ole liikenteessä liiemmin ikätovereita. Auto ensirekisteröitiin vuonna 1986 yhdessä noin 146 000 muun auton kanssa, joista enää pari tuhatta kulkee Trafin tilastojen mukaan Suomen teillä.
Marttilalaisen Laurisen isä osti auton, kun Laurinen oli armeijassa. Sitä ennen perheen tavarat kuljetettiin farmariautolla.
”Veikkaan, että suurin syy tällaisen, erityisesti työkäyttöön soveltuvan auton ostoon oli se, että ajokortillisten määrä huushollissa lisääntyi yhdestä neljään, kun me kaikki kolme poikaa vuorollamme suoritimme ajokokeen”, Laurinen kertoo.
”Hiluxin hankinnalla isä varmisti, että ainakin hänelle on kulkupeli olemassa.”
Pasi Laurinen
Ikä: 60 vuotta.
Maanviljelijä ja metsänomistaja.
Asuu Marttilan kunnassa Varsinais-Suomessa.
Harrastaa liikkumista ja musiikkia.
Vielä 40 vuoden jälkeenkin Laurinen on autoon tyytyväinen eikä näe syytä vaihtaa sitä uudempaan tai esimerkiksi nelivetoiseen.
”Takavetoisessa on toki se huono puoli, että kun tulee liukasta tai on paljon pehmeää lunta, sen perä alkaa ohjautua eteenpäin ja sillä jää helposti kiinni. Mutta kun tähän on tottunut, niin tällä mennään”, hän sanoo.
Ajokilometrejä autoon on kertynyt 374 000 eli vuotta kohti vain vähän yli 9 000.
Alun perin auto merkittiin maatalouden kalustoksi mutta sen hankintakuluista on tehty poistot verotuksessa jo aikaa sitten. Veroilmoitukseen auton kulut jaetaan nykyään maatalouden ja metsätalouden kesken.
Takavetoisessa lava-autossa on omat kommervenkkinsä, mutta omistaja on niihin jo tottunut. Kuva: Sanne Katainen
Auton kyljessä näkyy ajan patinaa, mutta se ei ajoa haittaa. Kuva: Sanne Katainen
Pasi Laurinen ei halua työautoonsa sähköisiä hallintalaitteita. Kuva: Sanne KatainenPitkämielinen korjaaja
Autovanhus katsastettiin viimeksi tammikuussa. Rungosta löytyi sen verran paljon reikiä, että aivan ensimmäisellä kerralla auto ei läpäissyt katsastusta.
Laurisen mukaan Hilux olisi pitänyt vaihtaa jo aikoja sitten, jos käytössä ei olisi marttilalaista, auton korjauksista läpi vuosikymmenten vastannutta autokorjaamoa.
”He ovat erittäin pitkämielisiä ja taitavia käsistään ja korjaavat hyvin pahastikin ruostuneen auton, vaikka peltejä pitäisi lähes tehdä itse ja autoa purkaa, jotta hitsaaminen onnistuu turvallisesti.”
Hiluxin hyvät puolet ovat tulleet esiin erityisesti metsäajossa.
Työauton hyviä puolia on tilavuus; ajamaan mahtuu vaikka turvasaappaat jalassa. Kuva: Sanne KatainenLaurinen tekee nykyään ammattiajot Toyotallaan, henkilökohtaiseen liikkumiseen hän hankki 2000-luvun alussa Opel Astran. Senkin mittariin on kertynyt jo liki 500 000 kilometriä.
Hiluxissa on Astraa enemmän maavaraa eli sillä pääsee kulkemaan huonommistakin paikoista. Roiskeläpät eivät putoa ihan pienistä kiven kosketuksista. Etupenkille mahtuu Opelia paremmin istumaan, ja jalkatila on sen verran suurempi, että turvasaappailla mahtuu ajamaan, Laurinen luettelee Hiluxin etuja.
Hiluxilla pääsee kulkemaan huonommistakin paikoista.
Yksityiskäytössä olevien yli 40 vuotta vanhojen autojen katsastusväli on nykyään kaksi vuotta. Muutos tuli voimaan vuonna 2020 ja sitä perusteltiin vanhojen autojen pienillä vuotuisilla kilometrimäärillä. Kuva: Sanne Katainen”Tavarat saa lavalle, eikä tarvitse suojata penkkejä puruilta ja öljytipoilta, joita sahoista aina tuppaa tippumaan. Auton keulassa on kiinteänä vankat palkit, joihin saa pujotettua hinausköyden, jos autoa joutuu hinaamaan.”
Ainoa puute Laurisen mielestä on, että lavan päällä pitää olla pressu tai kate, etteivät tavarat peity talvella lumeen.
Talvella tavarat pitää muistaa peittää, etteivät ne jää lumen alle. Kuva: Sanne KatainenRiittävästi tehoa
Pisimmät matkat Toyotalla on tehty Mikkeliin ja Seinäjoelle.
”Matka-autona Hilux on äänekäs, mutta se pysyy liikennevirrassa ihan kohtuullisesti muiden mukana.”
Auton keskikulutus on 6–7 litran paikkeilla sataa ajokilometriä kohti.
”En edes tiedä, mikä on moottorin teho. Joidenkin mielestä se on aivan oleellinen asia, mutta minun ajoissani se ei ollenkaan ratkaisevaa”, Laurinen sanoo.
”Joskus maatalousajon puolella on ollut tunne, että perävaunulla painavaa tavaraa kuljettaessa tehoa olisi saanut olla enemmän, mutta metsäpuolella tämä on aivan riittävä.”
Laurisen autoon ei ole koskaan vaihdettu muuta kuin kuluvia osia. Tarvittavia varaosia hän etsii yhdessä luottokorjaamon kanssa myös romuttamojen nettisivuilta, ja varaosapaketit kulkevat postin välityksellä Marttilaan.
Uutta polttoainetankkia ei varaosana autoon löytynyt, mutta pienellä virittelyllä paikalle sovitettiin käytetty nelivetoisen tankki.
Hiluxiin on kertynyt vuosikymmenten aikana 374 000 ajokilometriä. Kuva: Sanne Katainen
Hiluxin korjauskustannukset ovat olleet maltillisia, vaikka korjattavaa ilmenee säännöllisesti. Kuva: Sanne KatainenSäntillistä huoltoa
Luottokorjaamon taidot ja verkostot sekä auton mallisarjan tekniikan tuntevat ovat olleet korvaamattomia Hiluxin toiminnalle.
”Kun autoon piti vaihtaa alatukivarsi eikä näin vanhaan enää löytynyt sopivaa varaosaa, niin luottokorjaamolle neuvottiin, että uudemman mallin tukivarsi sopii, kun vaihtaa samalla pallonivelen.”
Laurisen kirjanpidon mukaan Toyotan korjauksiin kului arvonlisäveroineen viime vuonna vähän yli 300 euroa, edellisvuonna summa oli 1 700 euroa.
”Silloin löytyi paljon hitsattavaa, mutta vuositasolle jaettuna auton korjauskulut ovat olleet erittäin kohtuulliset.”
Laurinen on huoltanut luottoautoaan säntillisesti. Öljyt on vaihdettu jopa 3 000–4 000 kilometrin välein.
”Nykyään riittää öljyjen vaihto kerran vuodessa eli vaihtoväli on noin 8 000 kilometriä.”
Tilaa vievä raivaussaha kulkee näppärästi lavalla työmaalle. Kuva: Sanne KatainenVain yksi varuste puuttuu
Vain yhden kerran Toyota on jättänyt Laurisen metsään, ja silloinkin syynä oli kuljettajan virhe.
”Jätin valot päälle, ja akku ehti mennä tyhjäksi. Kävelin kotiin ja palasin sitten akkukaapeleiden ja toisen auton kanssa takaisin metsään”, Laurinen kertoo.
”Auto oli tietysti valmiiksi käännettynä, kuten se on aina. Silloin lähtö sujuu nopeasti eikä tarvitse kosteudesta huurtuvien ikkunoiden kanssa peruutella autoa.”
Vain yhden kerran Toyota on jättänyt Laurisen metsään.
Jos Toyotasta pitäisi luopua, Laurinen todennäköisesti päätyisi etsimään käytettyä dieseliä, joka olisi vähän ajettu, mutta riittävän vanha, että siltä ei vaadittaisi Ad Bluen käyttöä.
”Ja sähkön käyttö hallintalaitteissa pitäisi olla minimissä. Kosketusnäytöllisistä työautoista pitää pysyä kaukana.”
Pitkään mietittyään Laurinen osaa nimetä vain yhden asian, mikä Toyotasta puuttuu.
”Ilmastointi! Sitä ei ehkä olisi vuonna 1986 edes saanut tähän lisävarusteena, eihän silloin kesäisin ollut näin kuumia hellejaksoja.”
Pasi Laurinen ei aio luopua luotettavasta autostaan. Kuva: Sanne KatainenArtikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
