• Podcast: Hiilikaupan taloudellinen hyöty edellyttää metsänomistajalta pitkän aikavälin sitoutumista

    Hiilimarkkinoiden kehityksen vaikuttaessa lupaavalta, näyttäytyy kompensaatio houkuttelevana vaihtoehtona mukaan lähteville metsänomistajille, arvioi asiantuntija Tapion podcastissa.
    Hiilensidontaan tähtäävä ilmastokestävä metsänhoito voi metsänomistajan näkökulmasta tarkoittaa esimerkiksi metsän kasvattamista sekapuustoisena tai jatkuvan kasvattamisen mallin mukaan.
    Hiilensidontaan tähtäävä ilmastokestävä metsänhoito voi metsänomistajan näkökulmasta tarkoittaa esimerkiksi metsän kasvattamista sekapuustoisena tai jatkuvan kasvattamisen mallin mukaan. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Ympäristö
    11.8.202408:00
    Henna Lääveri

    Vaikka hiilikompensaatiossa vaikuttaa olevan monia hyötyjä metsänomistajille, se ei ole vielä yleistynyt laajasti, toteaa Tapion kestävyysasiantuntija Sara Turunen.

    Turunen keskustelee Tapion Metsäntuntijat-podcastin tuoreessa jaksossa metsäpalveluyritys Innoforin toimitusjohtaja Erno Lehdon kanssa muun muassa hiilikompensaatiosta.

    Metsien hiilikompensaatiolla tarkoitetaan mallia, jossa metsänomistaja saa rahaa lisäämällä metsänsä hiilensidontaa. Rahoittajina prosessissa toimivat yritykset tai kuluttajat, jotka kompensoivat tällä tavoin omia päästöjään.

    Metsänomistajille hiilikompensaation on esitetty tarjoavan mahdollisuuden ansaita tuloja samalla kun he edistävät ympäristön hyvinvointia ja osallistuvat ilmastonmuutoksen torjuntaan ilmastokestävän metsänhoidon kautta.

    Ilmastokestävä metsänhoito voi Turusen mukaan metsänomistajan näkökulmasta tarkoittaa muun muassa metsän kasvattamista sekapuustoisena tai jatkuvan kasvattamisen mallin mukaan.

    Kiertoajan pidentämisen lisäksi käytännön metsähoito voi olla oikeaan aikaan tehtyä taimikonhoitoa ja harvennusta, puuston kasvun parantamista lannoituksella tai veden pinnan säätelyä suometsässä.

    Metsäpalveluyritys Innoforin mallissa hiilikompensaatio perustuu puukauppaan ja juuri metsän hoitotavan muuttamiseen hiilensidonnan parantamiseksi.

    ”Metsänomistajalle tämä tarkoittaa siirtymistä avohakkuumetsätalouskierron sijaan jatkuvaan kasvatukseen, joka lisää metsän hiilensidontakykyä pitkällä aikavälillä”, kertoo Erno Lehto podcastissa.

    ”Tärkeänä kriteerinä on pitkäaikaisuus, koska ilmastonmuutos ongelmana on pitkäaikainen.”

    Lehto pitää mahdollisena, että hiilikompensaatio yleistyy merkittävästi tulevaisuudessa, kun hiilimarkkinat kehittyvät ja metsänomistajat tulevat tietoisemmiksi vaihtoehdoista perinteiselle puukaupalle.

    Esimerkiksi Innoforin kanssa toteutettuna hankkeena metsänomistaja saisi korvauksen kahdesti. Ensin lisätulona hakkuun yhteydessä, toisen kerran metsätyypistä ja puuston kasvusta riippuen keskimäärin 5–10 vuoden kuluttua. Tämä auttaa Lehdon mukaan myös hajauttamaan riskejä ja lisäämään taloudellista vakautta.

    Lehdon pitää hiilimarkkinoiden kehitystä juuri nyt lupaavan näköisenä, mikä voi tehdä kompensaatioista houkuttelevan vaihtoehdon mukaan lähteville metsänomistajille.

    ”Tämä on metsänomistajalle houkutteleva juttu. Kaikki ei ole puun varassa, vaan hiilikaupasta on myös mahdollista saada korvausta.”

    Tapion kestävyysasiantuntija Sara Turunen ja metsäpalveluyritys Innoforin toimitusjohtaja Erno Lehto keskustelevat podcast-jaksossa muun maussa hiilikompensaatiosta.
    Tapion kestävyysasiantuntija Sara Turunen ja metsäpalveluyritys Innoforin toimitusjohtaja Erno Lehto keskustelevat podcast-jaksossa muun maussa hiilikompensaatiosta. Kuva: Tapio

    Tapion Metsäntuntijat-podcast käsittelee eri asiantuntijoiden kanssa suomalaisten metsien käytön ajankohtaisia keskusteluaiheita.

    Metsäntuntijat-podcast (Spotify): Hiilikaupastako uusi tulovirta metsänomistajalle?

    Lisää aiheesta
    • Havulatvan Samuli Kallion mukaan ilmastotoimia tehtäisiin huomattavasti nykyistä enemmän, jos yritykset pystyisivät virallisesti kompensoimaan päästöjään hiilensidontaa tarjoavien yritysten kautta. Arkistokuva.

      Politiikka | Hiilensidonnalla ansainta kiinnostaa metsänomistajia, mutta nykykaupassa yritykset ostavat lähinnä hyvää mieltä

      Tilaajalle
    • Evlin salkunhoitajan Roger Naylorin mielestä suomalaisiin metsärahastoihin sijoittaminen on ongelmallista, koska niiden laajentaminen on aina vain työläämpää, rahastojen pitää etsiä pienempiä tiloja yksi kerrallaan.

      Metsä | Rahastosijoittajat haalivat isoja metsätiloja – odottavat tuottoja hiilidioksidin sidonnasta

    • Viljan aluskasvina valkoapila on tehokas kerääjäkasvi, joka sitoo hiilidioksidia alimmillaankin noin kaksi tonnia.

      Ympäristö | Hiiltä kiinni puuhun ja maahan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä