Puun osuuden lisääminen rakentamisessa vähentäisi tehokkaasti Suomen ilmastopäästöjä, sillä puurunkoinen rakennus on keskimäärin viidenneksen vähäpäästöisempi kuin betonirunkoinen.
Aalto-yliopiston professori Matti Kuittinen kertoo, että elinkaarensa aikana kookkaalla puurakennuksella voi olla hiilivarastonsa takia jopa miinusmerkkinen hiilijalanjälki. Toisin sanoen rakennuksen ilmastovaikutus, hiilikädenjälki, on positiivinen.
Metsäbiotalouden tiedepaneelin laskelmat osoittavat, että puun lisääminen rakentamisessa voi vähentää rakennetun ympäristön vuosittaisia päästöjä parhaimmillaan yli kymmeneksen nykyisestä.
Se on paljon, sillä Suomen ilmastopäästöistä kolmannes on peräisin rakennetusta ympäristöstä.
Määrä on suuri myös suhteutettuna muihin Suomen keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettyihin päästövähennystoimiin, joihin kuuluvat esimerkiksi biopolttoaineiden jakeluvelvoite ja täsmäviljely.
Puurakentamisen lisääminen auttaa myös EU:n tiukentuvien ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.
Lisäksi puurakennukset kuluttavat massamääräisesti erittäin paljon vähemmän luonnonvaroja kuin kivestä ja teräksestä rakennetut rakennukset.
”Nämä ensimmäiset treenausraja-arvot ovat hyvin väljät. Niillä päästään vasta vähän verryttelemään.”

Viime vuonna voimaan tullut rakentamislaki vaatii tekemään uudisrakennuksille ilmastoselvityksen ja laskemaan hiilijalanjäljen, joskin vain rakennuksen maanpäällisille osille.
Kuittisen mukaan hiilijalanjäljen lepsut raja-arvot eivät juurikaan ohjaa rakentamista siirtymään fossiilisista materiaaleista uusiutuviin.
”Nämä ensimmäiset treenausraja-arvot ovat hyvin väljät. Niillä päästään vasta vähän verryttelemään. Mutta jos ne tiukentuvat merkittävästi tulevaisuudessa, ne voivat edistää puurakentamista”, hän ynnää.
Ympäristöministeriön mukaan uudisrakentamisen päästöraja-arvoja tiukennetaan portaittain niin, että seuraava korotus tulee voimaan vuonna 2029.
Käytännössä rakentamisen ilmastolinjaukset jäävät seuraaville hallituksille.
”Suomi on epäonnistunut puurakentamisen edistämisessä.”
Valtaosa kerrostalojen rungoista rakennetaan Suomessa betonista, jolloin menetetään mahdollisuus varastoida rakennuksiin maksimaalinen määrä hiiltä. Karkeasti laskien kuutio puuta sitoo noin tonnin hiilidioksidia.
Vain viitisen prosenttia asuinkerrostaloista on puurunkoisia. Potentiaalia lisätä puun käyttöä olisi myös julkisissa rakennuksissa, kuten kouluissa ja terveydenhuollon tiloissa, erilaisissa halleissa sekä toimistotiloissa.
Professori Markku Karjalainen Tampereen yliopistosta kertoo, että vuodesta 1996 Suomeen on rakennettu pari sataa puurunkoista kerrostaloa, joissa on yhteensä noin 6 200 asuntoa.
30 vuoden aikaansaannokseksi määrä on hyvin vaatimaton siihen nähden, että joka vuosi valmistuu noin 30 000 uutta kerrostaloasuntoa.

Tavoite edistää puurakentamista on ollut kirjattuna hallitusohjelmiin jo vuosikymmeniä. Siihen nähden on outoa, ettei rakennuslaki vieläkään kannusta puurakentamiseen.
”Suomi on epäonnistunut puurakentamisen edistämisessä. Poliittinen tahtotila ei ole muuntunut oikeiksi toimiksi”, valtiosihteeri Päivi Nerg maa- ja metsätalousministeriöstä totesi Metsäbiotalouden tiedepaneelin raportin julkistustilaisuudessa.
Tilaisuudessa pohdittiin, että vähähiiliseen rakentamiseen voitaisiin kannustaa esimerkiksi verohyödyillä tai myöntämällä enemmän rakennusoikeutta.
Kaikesta päätellen puurakentamisen edunvalvonnallakin on vielä tehtävää. Sama koskee kuntia ja niiden vastuullisuusohjelmia.
Kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.) on tyytyväinen siihen, että julkisessa rakentamisessa puurakentaminen on lisääntynyt, mutta kunnat voisivat edellyttää useamminkin puurakentamista kaavoittaessaan alueita.
EU:ssa valmistellaan vapaaehtoisia hiilivarastomarkkinoita (crcf), jotka voivat parantaa puupohjaisten ratkaisujen kilpailukykyä. Silloin rakennusten hiilisertifikaateista voi tulla merkittävä tulonlähde rakentajille ja kiinteistöjen omistajille.
Ruotsissa kerrostaloista jo viidennes tehdään puusta.
Syitä siihen, että massiivipuurakentaminen laahaa muun rakentamisen perässä voidaan etsiä paitsi asenteista myös lainsäädännöstä. Suomessa vaatimukset muun muassa paloturvallisuuden ja akustiikan suhteen ovat olleet erittäin tiukat, mikä on nostanut puukerrostalorakentamisen neliöhintaa.
Rakentamisen määräyksiä on yritetty yhtenäistää Pohjoismaissa, mutta siinä ei ole onnistuttu.
Ruotsissa kerrostaloista jo viidennes tehdään puusta. Teollinen moduulirakentaminen on viety siellä hyvin pitkälle.
Ruotsin ohella puurakentamiseen ohjataan vahvasti esimerkiksi Tanskassa ja Ranskassa.
Tiedepaneelin mukaan puurakentamista voidaan lisätä kasvattamatta metsien hakkuumääriä.
Tiedepaneelin mukaan puurakentamista voidaan lisätä kasvattamatta metsien hakkuumääriä. Temppu onnistuu jopa hakkuita vähentämällä.
Edellytyksenä on painopisteen siirto lyhytikäisistä tuotteista, kuten paperista, pakkauksista ja energiantuotannosta, pitkäikäisempiin rakennusmateriaaleihin.
Samalla puulle saataisiin enemmän lisäarvoa kotimaassa, kun isompi osa siitä jalostettaisiin ja hyödynnettäisiin täällä.
Puuta kannattaa käyttää nykyistä enemmän myös hybridirakentamisessa yhdessä betonin, teräksen ja muiden materiaalien kanssa. Myös eristeitä ja akustiikkalevyjä voitaisiin valmistaa nykyistä enemmän puusta. Se lisäisi muunkin kuin tukkipuun jalostusastetta.
”Rakentamisen päästöjä ei vähennetä asettamalla rakennusmateriaaleja vastakkain, vaan kehittämällä ratkaisuja, joissa puun ja muiden materiaalien yhdessä tuomat päästösäästöt saadaan maksimoitua”, tiedepaneelin tutkimushanketta johtanut Matti Kuittinen painottaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
