Kevät ei ole toistaiseksi saanut puukauppaan vauhtia, sillä metsänomistajat myivät viime viikolla puuta edellisviikkoa vähemmän.
Jähmeästä kaupankäynnistä huolimatta kaikkien puutavaralajien hinnat nousivat hitusen viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla.
Kovinta hintaa maksettiin kuusitukista. Sen keskimääräinen kantohinta nousi viime viikolla lähes 81 euroon kuutiometriltä. Mäntytukin hinta kohosi puolestaan 76,4 euroon ja koivutukin 58,8 euroon kuutiolta.
Samaa pientä nousua on nähtävissä myös kuitupuun puolella.
Kuusikuidusta maksettiin viime viikolla 24,2 euroa, mäntykuidusta 22,4 euroa ja koivukuidusta 22,6 euroa kuutiolta.
Metsänomistajat myivät viime viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenille vajaat puoli miljoonaa kuutiota puuta.
Määrä laski entisestään edellisviikosta. Kuluvana vuonna yhtiöt ovat ostaneet metsänomistajilta 7,9 miljoonaa kuutiota. Aiempina vuosina tähän mennessä puukauppoja on solmittu jo noin 10–11 miljoonaa kuutiota.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
