
Jos metsästä löytyi viime talven jäljiltä taipuneita runkoja, niiden kohtalon näkee viimeistään näihin aikoihin.
”Viimeistään syksyllä metsänomistaja näkee, mitkä puut eivät taipumisen vuoksi ole enää laatupuiksi kehityskelpoisia. Polttopuuksi ne toki silloinkin vielä kelpaavat”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erityisasiantuntija Heikki Nuorteva.
MT:n lukijaa askarrutti, miten hyvin luokille painuneet puut suoristuvat.
Puun suoristuminen rungon taipumisen jälkeen riippuu Nuortevan mukaan paljon muun muassa puulajista, taipumisvoimakkuudesta ja -kestosta, puun koosta sekä metsikkörakenteesta.
”Jäykkärunkoiset mänty ja kuusi pääsääntöisesti murtuvat lumen painosta – pienikokoisia notkeita taimia lukuun ottamatta. Tuuhea neulasisto lisää puun riskiä kerryttää lumikuormaa ja huurretta”, hän sanoo.
”Pahasti luokilleen painuneet ”keinutuolinjalkapuut” eivät välttämättä enää toivu laaturungoiksi.”
Koivu kestää taipumista havupuita paremmin, mutta esimerkiksi vaakatasoon kaarelle taipunut käsivarren paksuinen koivu harvoin enää itsekseen nousee pystyyn.
Keväällä lehtien puhkeaminen ja oksiston kasvu kesällä lisäävät latvuksen painoa entisestään.
”Loppukesällä puun taipumisaste voi olla jopa suurempi kuin heti lumien sulettua.”
”Loppukesällä puun taipumisaste voi olla jopa suurempi kuin heti lumien sulettua. Vaikka puu lopulta jäisikin henkiin, voi päärunko jäädä pysyvästi taipuneeseen muotoon”, Nuorteva sanoo.
”Ajoittain tapaa voimakkaasti kaartuneita koivuja, joiden sivuoksat ovat vuosien varrella lähteneet kurottautumaan ylöspäin latvan tavoin.”

Myös katajat, joita pidetään taipumisen mestareina (”taipuu, muttei taitu”), murtuvat tai kaatuvat ajoittain lumen ja myrskyn avittamina.
”Kookkaat ja yli 45 astetta taipuneet rungot harvoin enää nousevat omin avuin pystyyn. Lievästi vinot nuoret katajat voivat kesän aikana toisinaan vielä suoristua.”
Nuorteva viittaa tutkimukseen, jossa yhden kasvukauden jälkeen yli kaksi kolmasosaa lumen taivuttamista latvialaisista koivuista oli edelleen vähintään yhtä taipunut kuin tuhon jälkeen mitattaessa.
Alikasvospuut, jotka ovat olivat läpimitaltaan valtapuita pienempiä suoristuivat parhaiten. Kolmen kasvukauden jälkeen vielä puolet tuhopuista oli yhtä taipuneita kuin alussa. Puolessa puista taipumiskulma oli loiventunut.
”Myös taipumisen ajankohta vaikuttaa; mitä kauemmin puu on pysynyt taipuneena, sitä vaikeampaa ja epätodennäköisempää suoristuminen on.”
Etenkin heti alkutalvesta tapahtunut äkillinen runsas lumikuorma nollakelin molemmin puolin voi helposti olla kohtalokas puun myöhemmän toipumiskyvyn suhteen.
”Viimeistään syksyllä metsänomistaja näkee, mitkä puut eivät taipumisen vuoksi ole enää laatupuiksi kehityskelpoisia. Polttopuuksi ne toki silloinkin vielä kelpaavat.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
