
Lumituhot ovat pinta-alaltaan merkittävin abioottinen metsätuhojen aiheuttaja Suomessa, vaikka merkittäviä tuhoja ei joka vuosi synnykään. Kun talvet muuttuvat leudommiksi, talvisateet runsastuvat ja lumituhojen riski kasvaa entisestään.
Lumituhoja syntyy, kun puiden oksille kertyy rakas lumikuorma. Kostea lumi ja huurre kerääntyvät oksiin erityisesti leudoilla keleillä. Vetisessä, roudattomassa maassa puut myös kaatuvat helposti talvimyrskyissä.
Männyt, joiden leveä latvus kerää lunta, voivat paukahtaa lumikuormasta poikki. Suurimmassa riskissä ovat ylitiheänä kasvaneet ohutrunkoiset, juuri harvennetut männiköt.
Kuusi kestää lumen painoa puista parhaiten, mutta silläkin latva voi katketa lumikuorman takia. Nuoret, ohutrunkoiset lehtipuut taipuvat herkästi lumen painosta, ja niihin jää mutkia.
Lumituhoja syntyy eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomessa lumi vähenee tulevaisuudessa, mutta sielläkin esiintyy ajoittain suuria lumikuormia.
Viimeisimmässä valtakunnan metsien inventoinnissa havaittiin männyn kasvun alentuneen etenkin Pohjois-Suomessa. Syyksi arveltiin muun muassa reippaita harvennuksia useamman runsaslumisen talven lumituhojen jälkeen.
Lumituhojen riskialueilla kannattaa suosia kuusen kasvatusta. Karujen maiden mäntyjä kannattaa harventaa lievästi ja usein ja puille jättää kasvutilaa, joka estää riukuuntumisen. Sekapuusto suojaa lumituhojen altistamilta hyönteistuhoilta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
