Metsähaketta tarvitaan edelleen, mutta sen käyttö energian­tuotannossa vaihtelee aiempaa voimakkaammin – energiapuu­markkinat voivat olla uuden edessä

Suomessa asetettiin 2000-luvun alkupuolella poliittiseksi tavoitteeksi lisätä puun energiakäyttöä uusiutuvan energian osuuden kasvattamiseksi. Metsähakkeen käytön lisääminen kytkettiin osaksi kansallista metsästrategiaa, kun energiapuuhakkuista toivottiin apua nuorten talousmetsien hoitorästien purkamiseen.

Tavoitteet puuenergian käytön lisäämisestä ovatkin onnistuneet verrattain hyvin, mutta viitisentoista vuotta sitten asetettuun 12 miljoonan kuutiometrin tavoitteeseen metsähakkeen käyttö ei ole yltänyt. Vuonna 2023 tilastoitu lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen käyttö nousi tämänhetkiseen ennätykseensä, 11 miljoonaan kuutiometriin.

Vuotta 2025 elettäessä puu­energian käyttö on edelleen murroksessa. Viime vuosina sähkökattilat ovat yleistyneet ja alkaneet korvata metsähaketta silloin, kun sähkön hinta on riittävän alhaalla. Myös hukkalämmön talteenotto on lisääntynyt.

Samaan aikaan puuenergiaan kohdistuva kritiikki on voimistunut, kun energiapuun korjuu on kasvattanut vuotuisia hakkuumääriä ja vienyt Suomen hiilinieluja yhä kauemmas tavoitteista. Väistyykö metsähake muiden energialähteiden tieltä ja jäähtyvätkö energiapuumarkkinat?

Luonnonvarakeskus julkaisee vuoden 2024 puun energiakäytön tilaston maaliskuussa, joten uusia kulutustietoja saadaan vielä hetki odotella. Metsähakkeen käyttömäärän muutosta voidaan silti arvioida Energiateollisuus ry:n kaukolämpötilastojen perusteella.

Tammikuussa julkaistut ennakkotiedot kertovat, että energiapuun eli metsähakkeen kulutus kaukolämmöntuotannossa tippui noin kahdella prosentilla. Tästä huolimatta metsähakkeen osuus kaukolämmöntuotannon energianlähteistä kasvoi hieman. Kokonaisuudessaan edellisvuotta lauhempi talvi vähensi kaukolämmöntuotantoa kolmella prosentilla vuonna 2024.

Kaukolämpötilastot kertovat myös energiasektorin puhtaan siirtymän etenemisestä ja osoittavat päästöjen vähentyneen merkittävästi. Vielä vuonna 2010 fossiiliset polttoaineet ja turve kattoivat 77 prosenttia kaukolämmöntuotannon polttoaineista, mutta vuoteen 2024 mennessä niiden osuus on laskenut 22 prosenttiin. Ilman energiapuun käytön merkittävää lisäämistä vastaavaa siirtymää uusiutuvaan energiaan olisi tuskin tapahtunut.

Fossiilisista polttoaineista ja turpeesta irtautuminen vaatii edelleen työtä. Nämä polttoaineet ovat tärkeä säätövoiman lähde, jota on tarvittu erityisesti kylmillä säillä energian kulutushuippuja varten. Siksi säätövoimaa ei voida korvata pelkästään tuuli- ja aurinkovoimalla.

Vaikka talvemme lämpenevät ilmastonmuutoksen myötä, jatkossakin on vielä kireitä, tuulettomia ja pilvisiä pakkaspäiviä. Tulevaisuudessa erilaiset energian varastointiteknologiat helpottavat energiajärjestelmän tasapainottamista, mutta niiden kehittyminen ja yleistyminen vievät aikaa.

Lähivuosina joudumme vielä turvautumaan nykyisiin energiantuotantomuotoihin. Metsähake on yksi niistä. Silti metsähakkeen käyttö vaihtelee aiempaa voimakkaammin, sillä lämpötilan lisäksi sen käyttöön vaikuttaa myös sähkön hinta. Jos talvi on lauha ja sähkö puoli-ilmaista, hakkeen käyttö laskee ja puut jäävät varastoon.

Metsänomistajalle tilanne näyttäytyy hetkellisesti jäähtyvänä energiapuumarkkinana. Energiapuualan toimijoilta vaaditaan sopeutumista, kun työtä ja toimeentuloa pitäisi riittää tasaisesti ympäri vuoden.

Käyttömäärän vaihtelut lisäävät puun välivarastointia ja pidentävät varastointiaikoja. Tämä kehitys korostaa entisestään järeämmän runkopuun roolia helposti kuljetettavana polttoaineena. Se myös säilyy varastoitaessa paremmin kuin hakkuutähteet ja pieniläpimittainen puu.

Siksi nuorten metsien hoitorästikohteiden kilpailukykyä energiapuun hankinnassa olisi tärkeää edistää, jotta rästikohteiden pieniläpimittaista ja korjuukustannuksiltaan kalliimpaa puuta kannattaa hakata.

Vuosien saatossa tehdyistä tukitoimista huolimatta hoitorästejä Suomen metsissä riittää edelleen. Viimeisimmän valtakunnan metsien inventoinnin tietojen perusteella hoitamattomia taimikoita on lähes 600 000 hehtaaria ja ensiharvennusrästien pinta-ala yltää 800 000 hehtaariin.

Kirjoittaja on Luonnonvarakeskuksen tutkija.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2025.