Risuja ei kannata varta vasten kasvattaa, vaikka pienpuun hinta nousi jyrkästi

Kilpailu energiamuotojen paremmuudesta ei ole vain taloudellinen kysymys, vaan siihen sekoittuu myös melkoinen määrä ympäristöpolitiikkaa ja huoltovarmuutta. Sotien jälkeen suurin voittaja oli helppokäyttöinen ja halpa öljy, joka romahdutti puuenergian kysynnän. Vuoden 1973 öljykriisi johti paitsi rajuun äkilliseen säännöstelyyn, myös muiden kuin öljyyn perustuvien energiamuotojen kehittämiseen. Energiapajun kasvatus, ydinvoima ja turve nostivat päätään ja laajensivat maamme energiapalettia.

Tämän päivän vihreän energian tuotannon tärkeitä reunaehtoja ovat hiilettömyys ja luonnon monimuotoisuus. Maisema ja kaivosteollisuuden aiheuttamat ympäristöongelmat eivät, ihme kyllä näy paljoakaan energiakeskustelussa. Sen verran huolettomasti tulevaisuuden suunnitelmissa suositaan liikenteen sähköistämistä ja tuulipuistojen rakentamista. Metsien monimuotoisuuden ja hiilinielujen suurimpana uhkana pidetään edelleen perinteistä metsien käyttöä ja hoitoa.

Kolmekymmentä prosenttia Suomessa käytetystä energiasta tulee metsästä. Tosipaikan tullen sen osuutta on vaikea kasvattaa. Jos kaikki Suomessa käytettävä energia tuotettaisiin puulla, pitäisi metsien vuotuiset hakkuut kaksinkertaistaa nykyisestä ja polttaa kaikki hakattu puu. Yhden vuorokauden energian tarve vastaa kahdensadan kilometrin mittaista yhtenäistä rekkajonoa Lappeenrannasta Helsinkiin. Tällä menolla maamme metsät poltettaisiin loppuun alle kahdessa vuosikymmenessä ilman, että metsäteollisuudelle annettaisiin kalikkaakaan.

Sähkön ja puun tuonnin loppuminen sotimaan ryhtyneeltä Venäjältä on kääntänyt pienpuun hinnan jyrkkään nousuun. Pahimmillaan energialaitokset ovat polttaneet tukkipuuta samaan aikaan, kun selluteollisuus on maalaillut ruusuista kuvaa maailmasta, jossa muovipakkaukset, sähköautojen akut ja muodikkaat ekovaatteet tehdään kuitupuusta. Energiamarkkinoiden suurin häirikkö on tuulivoima, jonka osuus energian tuotannossa on voimakkaassa nousussa. Tuulisähkön määrän ja hinnan raju vaihtelu kaipaavat avukseen säätösähköä, jonka tuotantoon ympäri maan hajasijoitettu ja helposti varastoitava puu sopii hyvin.

Syntyneessä tilanteessa metsänomistajat ovat vaikean valinnan edessä. Säilyykö pienpuun kysyntä ja hinta pitkäaikaisesti tasolla, joka mahdollistaa puun kasvatuksen nuorissa metsissä ilman hoitoa? Vaikka metsätalouden aikajänteet ovat pitkiä, metsänomistajan ei tarvitse lyödä lukkoon metsiensä käsittelyohjelmia koko kiertoajalle. Tärkeintä on toimia juuri nyt tavalla, joka tarjoaa useampia kasvatusvaihtoehtoja seuraavalla käsittelykerralla. Pelkän pienpuun kasvatukseen en usko, vaikka sota voikin pitää risujen hinnan jonkin aikaa korkealla. Energiapuuta kannattaa metsänhoidollisin syin myydä aina, kun sen hinta on hyvä.

Puun korjuu on olennainen osa ketjussa kannolta lopputuotteeksi. Haave siitä, että tulevaisuuden metsänkäsittely olisi nykyistä pienpiirteisempää ”harrastelua”, on epärealistinen. Robotisoidut koneet tekevät hyvää työtä, mutta niiden mielikuvitus ja älykkyys ovat parhaimmillaan ajoreittien ja hakattavien puiden valinnassa. Työvoimapula ja kannattavuus viittaavat tehokkaampiin koneisiin ja yksinkertaisempiin korjuumenetelmiin. Tapaamani koneurakoitsijan tekemien mittausten mukaan harvennushakkuiden hiilijalanjälki on ollut hänen työmaillaan hakattua kuutiometriä kohti kolminkertainen päätehakkuuseen verrattuna. Harvennuskertojen vähentäminen ja metsien tehokas uudistaminen ovat hyväksi sekä taloudelle että luonnolle.

Puun kasvatuksessa kannattaa edelleen pyrkiä tuottamaan tukkikokoista laatupuuta tekemällä taimikonhoidot ja harvennukset ajallaan. Järeä metsä on kaunista katsoa ja siellä on mukava liikkua. Tukkipuusta voidaan tehdä lankun ja vanerin ohella myös kaikkea, mitä pienpuustakin. Paljon mainostettu, mutta heikosti tutkittu peitteinen metsätalous tullee jäämään joidenkin turvemaiden erikoismenetelmäksi, jossa hiilensidonta eli puuston kasvu on alhainen ja terveysriskit metsille huomattavat.