• Paperitehdas ei ole ikinä valmis, sanoo tehtaanjohtaja Martti Savelainen – ”Henkilöstö keksii joka vuosi usean miljoonan säästöt”

    Martti Savelainen luotsaa maailman suurinta tehdasta alalla, jolla kysyntä on puolittunut 15 vuodessa.
    Tilaajalle
     ”Suomessa on ymmärretty metsien hoitaminen toistasataa vuotta. Menestyvät metsät ovat teollisuuden toimintaedellytys”, sanoo Martti Savelainen.
    ”Suomessa on ymmärretty metsien hoitaminen toistasataa vuotta. Menestyvät metsät ovat teollisuuden toimintaedellytys”, sanoo Martti Savelainen.  Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsäteollisuus
    14.12.202417:00
    Henrik Hohteri
    Lohja

    Paperitehtaalla on tänään rauhallista. Vierailumme hetkellä Kirkniemen tehdas seisoo ja työntekijät on lomautettu. Kerta on neljäs tänä vuonna.

    ”Lomautuksiin päädytään, jos tilauskanta on noin puolentoista kuukauden päässä sen verran tyhjä, että lomautus kannattaa. Yleensä seistään koko tehdas ja viikko kerrallaan, se on optimaalinen aika sekä asiakkaiden tilausten että henkilöstön näkökulmasta”, kertoo tehtaan johtaja Martti Savelainen.

    Sappi-yhtiön omistama Kirkniemi on maailman suurin aikakauslehtipaperitehdas, jonka tuotanto yhden vuorokauden aikana on 2 000 tonnia. Lohjalaiselle paperille painetaan monia maineikkaita laatulehtiä, kuten saksalainen Der Spiegel.

    ”Syy, miksi tämä tässä on, johtuu kuusikuidusta. Se on meidän pääraaka-aineemme. Tehdasta perustettaessa ja edelleen tässä ympärillä on valtavasti kuusipuupitoisia metsiä.”

    Viimeisen kahden vuoden aikana kuusikuitupuun kantohinta on noussut noin 50 prosenttia. Puun hinta on merkittävä osa kuitukuluja, joiden osuus on Savelaisen mukaan karkeasti 25 prosenttia paperin valmistuksen kustannuksista.

    Seuraavaksi merkittävin kuluerä on energia. Monen muun toimijan tavoin Sappi harkitsee investointia sähkökattilaan, joka hyödyntäisi ajoittain hyvin alhaiseksi painuvaa sähkön hintaa.

    Hyvä koulutustaso on Martti Savelaisen mielestä Suomen metsäteollisuuden valtti.
    Hyvä koulutustaso on Martti Savelaisen mielestä Suomen metsäteollisuuden valtti. Kuva: Jarno Mela

    ”Toivon mukaan kuitupuun polttaminen pikkuhiljaa vähenisi vuosien saatossa. Energiakäytön lisäarvo ei ole hyvä siihen verrattuna, että puusta tehdään paperia, ja työllisyysvaikutus on paljon pienempi.”

    Tällä hetkellä kuitupuuta tehtaalle toimittaa Metsä Group. Ensi vuonna Sappi alkaa ostaa puuta muiltakin yhtiöiltä sekä metsänhoitoyhdistyksiltä.

    ”Koska puu on meille strategisen tärkeä raaka-aine, nähtiin paremmaksi, ettei olla täysin riippuvaisia yhdestä toimijasta.”

    Muutos pantiin alulle jo ennen kuin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan kiristi puun saatavuutta.

    ”Metsä Forest on ollut meille fantastinen toimittaja. Koska puu on meille strategisen tärkeä raaka-aine, nähtiin paremmaksi, ettei olla täysin riippuvaisia yhdestä toimijasta.”

    Savelainen on kotoisin uusmaalaisittain syrjäiseltä maatilalta Karjalohjalta. Lähimmälle bussipysäkille oli 10 kilometriä matkaa. Maatilan pojalle metsät jäivät mieleen, ja 1980-luvulla metsäteollisuus näyttäytyi opintoja miettivälle nuorelle houkuttelevana, kansainvälisenä toimialana.

    Kirkniemellä Savelainen kävi jo kesätöissä opiskellessaan paperitekniikan diplomi-insinööriksi, mutta erityinen uratavoite kotikonnuille päätyminen ei ollut. Työnantajan komennukset veivät Savelaista milloin Hollantiin, milloin Jyväskylään.

    ”Sitä mentiin kuin armeijan upseeri. Eikä siinä ole valittamista, Metsäliiton sateenvarjon alla olen saanut tehdä kaikenlaista.”

    Lohjalla Savelainen asuu neljättä kertaa. Nyt näyttää siltä, että Lohjalla myös pysytään. Matka on sopivan lyhyt niin työpaikalle, kesämökille Lohjanjärven rannalle kuin pääkaupunkiseudun rientoihin.

    Savelainen toimi tehtaan johtajana jo entisen omistajan M-realin (nykyisin Metsä Board) aikana. Silloisten talousanalyysien mukaan M-real möi tehtaan velkojaan lyhentääkseen Sappille vuonna 2018.

    ”Varmuutta ei ollut, jatkaisinko Sappissa vai en. Eräässä esittelytilaisuudessa kävi 30–40 sappilaista. Illalla ihmettelin, miksi hartiat on kipeinä.”

    Savelainen ojentaa kättään yläviistoon ja virnistää. Kipu johtui todennäköisesti toistuvasta liikkeestä esittelykalvojen äärellä.

    Savelainen oli vähällä päätyä jälleen uuden omistajan leipiin vuonna 2022. Pääomasijoittajan kanssa pitkälle hierottu kauppa tehtaasta peruuntui, minkä jälkeen Sappi päätti lopulta luopua myyntiaikeista.

    ”Se oli valtava suunnanmuutos. Tänä päivänä Kirkniemi on ydinyksikkö Sappin strategiassa.”

    M-realin Sappille myymistä paperitehtaista Kirkniemi on ainoa, jota ei ole suljettu. Aikakauslehtipaperin kulutus on puolittunut viidessätoista vuodessa. Kirkniemeä ovat osaksi kannatelleet Sappin sulkemista yksiköistä jääneet tilaukset.

    Autiota tehtaalla ei nytkään ole. Puuautot tuovat tuoretta kuusikuitupuuta varastoon. Tulevaisuuden uskoa viestittävät kaivinkone ja monttu, jonne on tulossa uusi hakkeen vastaanottolaitos.

    Martti Savelainen

    Sappin Kirkniemen paperitehtaan johtaja.

    Valmistui 1988 paperitekniikan diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto).

    62-vuotias. Syntynyt Karjalohjalla, asuu Lohjalla.

    Perheeseen kuuluvat vaimo ja aikuinen tytär.

    Harrastaa hiihtoa, pyöräilyä, golfia, kesämökkeilyä ja kirjojen lukemista.

    Viime vuosina Sappi on investoinut tehtaaseen merkittävästi fossiilisen energian korvaamiseksi uusiutuvalla. Polttoaineena on biomassa ja pieneltä osin maakaasu entisen kivihiilen sijaan.

    Vuosi 2022 oli tehtaalle erinomainen, viime vuonna tulos laski neljänneksen. Tästä vuodesta tulee edellistä parempi, Savelainen arvioi.

    Hänen mukaansa osaava henkilöstö on ollut ratkaisevaa, ja laadukas koulutus on metsäteollisuuden vahvuus koko Suomessa.

    Suuresta laitoksesta löytyy aina jokin asia, jonka voi tehdä entistä paremmin. Yksi esimerkki: voimalaitoksen operaattori kehitti lisäaineen annostelulaitteistoa niin, että ainetta kului entistä vähemmän. Idea säästää vuodessa 600 000 euroa.

    ”Henkilöstö täällä keksii joka vuosi usean miljoonan euron edestä säästöjä. Se on valtavan hieno juttu, ei tämä koskaan valmis ole. 6–10 miljoonan euron vuotuisilla säästöillä taklaamme normaalin, kahden prosentin inflaation.”

    Lisää aiheesta
    • Metsäteollisuus | Näin Trumpin tullit voisivat vaikuttaa metsäyhtiöihin – suomalaiset metsäjätit täysin erilaisessa asemassa

      Tilaajalle
    • UPM lakkautti Myllykosken paperitehtaan vuonna 2011. Redeve Oy osti tehtaan 2018. Entisen paperitehtaan läheisyyteen nousee islantilaisen Atnorth-yhtiön jättimäinen datakeskus.

      Metsäteollisuus | Paperiteollisuuden työntekijämäärä romahti: ”Osa on saanut potkut jopa kahteen kertaan”

      Tilaajalle
    • Sappin tehdas valmistaa Lohjan Kirkniemellä aikakauslehtipaperia.

      Metsäteollisuus | Eteläafrikkalainen metsäyhtiö käynnistää oman puunhankinnan Suomessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    paperiteollisuus
    Kirkniemen tehdas
    Martti Savelainen
    Sappi
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa