• IS: Etelä-Suomi välttynee vanhojen metsien lisäsuojelulta

    Orpon hallituksen esitys valtion vanhojen metsien suojelusta on valmis. Vielä julkistamattoman päätöksen epäillään aiheuttavan paljon puhetta lähiviikkoina.
    Valtion suojeltavilta metsiltä vaaditaan riittävää ikää sekä lahopuun määrää. Kuvituskuva.
    Valtion suojeltavilta metsiltä vaaditaan riittävää ikää sekä lahopuun määrää. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsä
    5.6.202418:03
    Taneli Laine

    Hallituksen päätös valtion vanhojen metsien suojelun kriteereistä on valmis, uutisoi Ilta-Sanomat. Lehti on nähnyt 3. kesäkuuta päivätyn virkamiesesityksen päätöksestä.

    Kriteerit suojelulle ovat tänä keväänä herättäneet paljon keskustelua niin ministeriöissä kuin mediassakin. Erityisesti suojeltavan puuston ikä on ollut puheenaiheena.

    Vastakkain ovat olleet maa- ja metsätalousministeriön, sekä ympäristöministeriön ja ympäristöjärjestöjen näkemykset suojeluun sopivan puuston iästä. Kritiikin mukaan Etelä-Suomessa ei juuri ole riittävän vanhoja metsiä MMM:n kriteerien perusteella suojeltavaksi.

    Ilta-Sanomien tietojen mukaan maa- ja metsätalousministeriön näkemys on voittamassa: suojeltavan havumetsän valtapuuston on oltava Etelä- ja Keski-Suomessa 140-vuotiasta ja pohjoisessa 160–200-vuotiasta.

    Kuollutta puuta täytyisi Etelä-Suomen kuusi- ja lehtipuu­valtaisissa metsissä olla 50 kuutiota hehtaarilla, Keski-Suomessa 40 kuutiota ja pohjoisessa 30 kuutiota hehtaarilla.

    Etelän mäntymetsissä kuollutta puuta täytyisi olla 40 kuutiota hehtaarilla, Keski-Suomessa 30 ja pohjoisessa 20 kuutiota hehtaarilla.

    Suojeltavan lehtimetsän on oltava Etelä- ja Keski-Suomessa 100-vuotiasta ja pohjoisessa 140-vuotiasta.

    Valtion vanhojen metsien suojelu liittyy EU:n biodiversiteetti­strategiaan, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato.

    Lisää aiheesta
    • Ministeriöt ovat eri mieltä siitä, miten vanhojen metsien ikä ja lahopuun määrä pitäisi määritellä.

      Metsäpolitiikka | Vanhojen metsien määrittelyyn ei löydy Suomessa sopua – kriteerit ovat joka tapauksessa tiukat

    • Vanhan metsän kriteeristöstä ei ole syntynyt yhteistä näkemystä kahden vastuuministeriön välille. Kuvassa suojeltua aarniometsää. Kuvituskuva.

      Politiikka | Vanhoille metsille pitää saada tarkat kriteerit – yksityismetsissä suojelun tulee olla aidosti vapaaehtoista

    • Maastokartoituksia on tehty jo joka puolella maata lukuunottamatta Lappia.

      Metsiensuojelu | Metsähallitus kartoittaa valtion vanhat ja luonnontilaiset metsät

    • Marko Mäki-Hakolan mielestä vanhat metsät pitää suojella niiden arvokkaiden piirteiden perusteella, ei vain suojelupinta-alan kasvattamisen takia.

      Metsäpolitiikka | Vanhojen metsien kriteerit eivät johda pakkosuojeluun, mutta vapaaehtoisiin toimiin pitää löytyä rahaa – MTK:n Mäki-Hakola: ”Tämä on haasteellinen kokonaisuus”

      Tilaajalle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa