
Joulukuusi on säilyttänyt hyvin asemansa suomalaisessa jouluperinteessä. Lähes joka toisessa kodissa on aattoiltana aito kotimainen metsäkuusi.
”Epävarmoina aikoina ihmiset haluavat vaalia joulukuusiperinnettä. Lapsuuskodin hyviä kokemuksia ja muistoja halutaan siirtää jälkipolville”, selittää metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta.
Remeksen mukaan joulupuuperinne on muuttunut vain vähän viime aikoina. Koteihin ja julkisiin tiloihin hankitaan lähes 1,4 miljoonaa kuusta. Niistä lähes miljoona tulee viljelmiltä.
Omista tai tuttavien metsistä haetaan 300 000 kuusta ja ulkomailta tuodaan lähes 100 000 puuta. Ulkomaisista kuusista pääosa tuodaan Tanskasta ja Ruotsista.
Joulupuita on tarjolla hyvin monia lajeja, mutta muita puulajeja käytetään melko vähän. Pohjois-Suomessa joulupuuna on kuitenkin ollut perinteisesti myös mänty tai kataja.
”Joulukuusen hankkijat arvostavat erityisesti sitä, että puu on kaunis ja siitä ei varise runsaasti neulasia”, sanoo Remes.
Selvin muutos jouluperinteessä on ollut se, että koteihin hankitaan pienempiä kuusia kuin menneinä vuosikymmeninä.
Muovikuuset yleistyvät hiljalleen. Jo reilu neljännes kotitalouksista valitsee joulupuukseen muovikuusen ja neljännes jättää puun kokonaan hankkimatta.
Muoviset joulukuuset ovat ottaneet valta-aseman erityisesti työpaikkojen taukotiloissa ja julkisissa tiloissa, joissa aitoja kuusia näkee yhä harvemmin.
Tuore joulukuusi kestää sisätiloissa varisematta vähintään kaksi viikkoa, jos puu ei pääse kuivumaan missään vaiheessa.
Tuore joulukuusi kestää sisätiloissa varisematta vähintään kaksi viikkoa, jos puu ei pääse kuivumaan missään vaiheessa.
Kuusenhakumatkalla puuta on suojattava ajoviimalta. Pakkassäästä sisälle tuotu kuusi säilyy parhaiten, jos se voidaan sulattaa viileässä paikassa.
Puun katkaisukohtaa kannattaa pitää vesiastiassa vähintään vuorokausi ennen kuin kuusi tuodaan sisälle lämpimään. Ensimmäisinä päivinä kuusi voi imeä useita litroja vettä, joten sitä täytyy muistaa kastella reilusti.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
