• Kysely: Enemmistön mielestä EU sääntelee metsien käyttöä liikaa

    EU:n sääntely koetaan muun muassa ilmastonmuutosta ja tuholaisia suuremmaksi haasteeksi Suomen metsille.
    Peräti kaksi kolmasosaa toukokuussa tehdyn kyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että EU sääntelee metsien käyttöä liikaa. Kyselyn teetti valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus.
    Peräti kaksi kolmasosaa toukokuussa tehdyn kyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että EU sääntelee metsien käyttöä liikaa. Kyselyn teetti valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.6.202417:00
    Hanna Lensu

    Kaksi kolmasosaa suomalaisista tuumii, että EU sääntelee metsien käyttöä liikaa. Asiaa on selvittänyt Metsähallitus, joka teetti Iro Researchilla kyselyn toukokuussa.

    Vastaajista 30 prosenttia oli sitä mieltä, että EU sääntelee metsiä aivan liikaa. 34 prosentin mielestä sääntelyä on jokseenkin liikaa. Sopivana sääntelyn määrää piti 27 prosenttia ja liian vähäisenä 9 prosenttia.

    Haastatelluilta kysyttiin myös, mitkä ovat suomalaisen metsän keskeisimpiä haasteita. Yleisimmin mainittu haaste oli EU:n sääntely. Sen jälkeen eniten mainintoja saivat liialliset hakkuut, ilmastonmuutos, metsien huono hoito sekä tuhohyönteiset ja taudit.

    Yleisimmin mainittu haaste oli EU:n sääntely.

    Kyselyssä selvitettiin myös suomalaisten suhtautumista vanhoihin metsiin. Mielipiteet jakautuivat selvästi. 46 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Suomessa on riittävästi vanhaa ja luonnontilaista metsää. 37 prosenttia oli päinvastaista mieltä. Loput (18 prosenttia) eivät osanneet vastata kysymykseen.

    Metsien suojelukysymyksessäkin mielipiteet jakautuivat. 37 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että nykyinen suojelutilanne on hyvä. Suojelua lisäisi merkittävästi 18 prosenttia. Jonkin verran lisäsuojelua toivoo 38 prosenttia vastaajista. Vähentämisen kannalla oli muutamia prosentteja vastaajista.

    Suomalaisilta kysyttiin myös, hoidetaanko Suomessa metsiä kansainvälisesti vertailtuna hyvin. Iso osa (70 prosenttia) arvioi, että metsänhoito on yleisesti Suomessa parempaa kuin muissa maissa. 26 prosenttia arvioi, että metsien hoito on yhtä hyvää kuin muissakin maissa. Neljä prosenttia oli sitä mieltä, että suomalainen metsänhoito on huonompaa kuin muualla.

    Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista ja tulosten tilastollinen virhemarginaali on enintään 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kysely tehtiin 14.-25.5.2024.

    Lisää aiheesta
    • ”Kun sahayritys tekee vapaaehtoisesti monimuotoisuustoimenpiteitä, siitä ei saa japanilaiselta tai kiinalaiselta asiakkaalta yhtään euroa lisää rahaa”, Sahateollisuuden Tino Aalto totesi Suomi Areenan keskustelussa.

      Metsäteollisuus | ”Onko nämä vähän hulluja” – isoissa metsäteollisuusmaissa ihmetellään suomalaisten yritysten luonnonsuojeluintoa

      Tilaajalle
    • Tärkeimpinä metsiin liittyvinä asioina suomalaiset mieltävät monimuotoisuuden, marjastuksen ja sienestyksen, ulkoilun luonnonsuojelun ja maiseman.

      Metsä | Tutkimus: Vain 38 prosenttia suomalaisista tietää, että metsät kasvavat vuosittain enemmän kuin niitä hakataan

    • Etelä-Suomessa vanhoja metsiä on vähän, joten kansallispuistoihinkin on liitetty talousmetsiä.

      Politiikka | Vanhojen metsien suojelu kohdistumassa tiukkojen kriteerien vuoksi lähinnä Ylä-Lappiin

      Tilaajalle
    • Valtaosa jo suojelupäätöksen saaneista reilusta 31 000 hehtaarista sijaitsee Lapissa, Pohjanmaalla ja Kainuussa.

      Metsäpolitiikka | Hallitus suojelee jopa 90 000 hehtaaria valtion metsiä ja vahvisti vanhojen metsien tiukat kriteerit: ”Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suojelupäätöksistä”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa