• Tuore tutkimus paljasti: Puu ja pihka estävät koronaviruksen leviämistä

    Väitöskirjatyössä selvisi, että pihka voi ehkäistä vaarallisen viruksen leviämisen.
    Jo vanhan kansan perinnelääkintä tunsi puun antiviraaliset ominaisuudet. Kuvituskuva.
    Jo vanhan kansan perinnelääkintä tunsi puun antiviraaliset ominaisuudet. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Terveydenhuolto
    14.3.202418:00
    Eino Haase

    Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Sailee Shroffin mukaan tietyt puulajit voivat estää koronaviruksen leviämistä.

    Shroffin tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten virusten kykyä säilyä yleisimmillä arjessa käytetyillä pinnoilla, kuten puu- tai muovipinnoilla. ”Havaitsimme, että eri puulajeilla esiintyi luonnostaan laajakirjoista antiviraalista aktiivisuutta”, kuvailee Shroff tiedotteessa.

    Puulajeista erityisesti männyllä, kuusella, koivulla ja lepällä havaittiin antiviraalisia – eli virusten lisääntymistä estäviä – ominaisuuksia. Tutkimuksen mukaan puun antiviraalinen teho perustui puun uuteaineiden lisäksi puun kykyyn sitoa virusta pinnalle.

    Tutkimuksessa arvioitiin myös uuden pihkalla funktionalisoidun muovipinnan tehokkuutta erilaisia koronaviruksia vastaan. Pihkan havaittiin vähentävän nopeasti koronavirusten leviämistä.

    Shroffin mielestä pintojen desinfiointi on yhä tehokas tapa torjua viruksia. Se tosin vaatii niin aikaa kuin rahaakin ja voi olla ympäristölle haitallista.

    ”Koronaviruspandemia on edelleen käynnissä, joten on tärkeää jatkaa uusien tapojen etsimistä viruksen torjumiseksi ja sen leviämisen rajoittamiseksi yhteisössä”, Shroff painottaa.

    Lisää aiheesta
    • Metsänhoitaja Emil Vesterinen opastaa kahta koulupoikaa pihkan keräämisessä Helsingin Ruskeasuolla. ”Pojat keräsivät kumpikin 10 kiloa pihkaa päivässä ja ansaitsivat kumpikin nopeasti 90 mk”, kertoo Metsä­taloudellisen Valistustoimiston alkuperäinen kuvateksti.

      Historia ja perinne | Pihkankeruu on ollut vähäosaisten selviytymiskeino Suomessa ‒ nälkävuodet, sisällissota ja jatkosota olivat pihkaryntäyksen aikaa

      Tilaajalle
    • On arvioitu, että 60 prosenttia ihmisen taudinaiheuttajista on zoonooseja.Tällainen oli myös COVID-19 eli koronavirus.

      Eläintaudit | Lähialueillamme vaanii lintuinfluenssan lisäksi muitakin vastustettavia eläinten virustauteja − joukossa ovat muun muassa raivotauti sekä suu- ja sorkkatauti

    • Terveydenhuolto | Luulitko, että vain koronavirus voi aiheuttaa pitkäkestoisen taudin? Tutkijat ottivat influenssan suurennuslasin alle ja yllättyivät

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle