• Tutkimus: Bioenergialla yhä suomalaisten vahva tuki ‒ ilmastotavoitteet edellyttävät silti suurta harppausta

    Kansainvälisen energiajärjestö arvion mukaan modernin bioenergian käytön tulisi kasvaa yli 80 prosenttia vuoden 2022 tasolta vuoteen 2030 mennessä, mikäli ilmastotavoitteisiin halutaan päästä.
    Kuvassa hakeauma Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitoksella Kuopiossa.
    Kuvassa hakeauma Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitoksella Kuopiossa. Kuva: Petri Jauhiainen
    Metsä|Energia
    21.11.202319:00
    Henna Lääveri

    Noin 75 prosenttia suomalaisista kannattaa puun ja muun bioenergian lisäämistä tai pitämistä nykytasolla sähköntuotannossa, kertoo Energiateollisuus ry:n energia-asennekysely.

    Kaukolämpö­tilaston mukaan bioenergian osuus Suomen kaukolämmön hankinnasta ja siihen liittyvän sähkön tuotannosta vuonna 2022 oli noin 54 prosenttia.

    ”Bioenergia on Suomessa ennen kaikkea lämmöntuotannossa käytettävä energianlähde ja kaukolämmössä sen kivijalka. Vaikka bioenergian kasvattamisen suosio on viime vuosina ollut laskussa, kyselyyn vastanneista 17 prosenttia kannattaa edelleen kaukolämmön tuotannon kehittämistä myös puun ja muun bioenergian suuntaan”, toteaa Bioenergia ry tiedotteessaan.

    Kyselyssä tärkeimmäksi energia- ja ilmastopoliittiseksi tavoitteeksi nousi energiaomavaraisuuden kasvattaminen. Keskeisiksi tavoitteiksi nousivat myös energian kohtuullinen hinta sekä päästövähennykset ja ilmastonmuutoksen hillitseminen.

    Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen globaalin tavoitteen mukaiseen 1,5 asteeseen edellyttää fossiilisen polttoaineen käytön vähentämistä tulevina vuosina. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että tavoitteen saavuttamiseksi modernin bioenergian käytön tulisi kasvaa yli 80 prosenttia vuoden 2022 tasolta vuoteen 2030 mennessä.

    Modernilla bioenergialla tarkoitetaan muuta kuin perinteistä kiinteää biomassan käyttöä. Se käsittää biomassan nykyaikaisen käytön lämmityksessä, viilennyksessä, sähköntuotannossa ja liikenteessä.

    Kyselyssä tärkeimmäksi energia- ja ilmastopoliittiseksi tavoitteeksi nousi energiaomavaraisuuden kasvattaminen.

    Kansainvälinen energiajärjestö IEA:n mukaan modernin bioenergian käyttö koko maailmassa on kasvanut yli 50 prosenttia vuosien 2010 ja 2022 välillä. Kaikesta maailman uusiutuvan energian kulutuksesta modernin bioenergian osuus oli viime vuonna yli puolet. Kaikesta maailman energiankulutuksesta sen osuus oli noin 6 prosenttia.

    Perinteisen bioenergian eli polttopuukäytön osuus oli noin 4 prosenttia. Sen käyttö on kuitenkin vähentynyt 4 prosentilla kymmenessä vuodessa.

    22.11.2023 klo 14.20 Juttuun korjattu, että tiedon modernin bioenergian käytön kasvamisesta koko maailmassa kertoo Energiateollisuus ry:n sijaan Kansainvälinen energiajärjestö IEA.

    Lisää aiheesta
    • Jakeluvelvoitteen ennustettavuus on tärkeää muun muassa biokaasua koskevien investointipäätösten tekemisessä.

      Energia | Bioenergia kasvu vaatii ennustettavuutta

    • Ranka ja muu sahalle kelpaamaton puu voidaan hyödyntää sekä sellunkeittoon että energiaksi. Kilpailu puusta kovenee etenkin Etelä-Suomessa.

      Energia | Teollisuuden ja lämpölaitosten taistelu rangasta nostaa energiapuun hintaa

      Tilaajalle
    • Kilpailu puusta kiristyi, kun sekä metsäteollisuus että energialaitokset ovat hamunneet raaka-ainetta puuntuonnin loputtua Venäjältä.

      Energia | Teollisuuteen korjattua puuta ohjautuu nyt yhä enemmän energiakäyttöön

      Tilaajalle
    • Järjestön mukaan uusi hallitusohjelma ja sopu EU:ssa uusiutuvan energian direktiivin päivityksestä ovat tuoneet toivottua vakautta bioenergiasektorille.

      Metsäenergia | Energiapuun kaupassa hurjaa kasvua ‒ nyt on tarvetta myös turpeelle, järjestö painottaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi