• Tuulivoimarakentamiseen kaivataan selkeämpiä ohjeita lepakoiden suojelemiseksi – ”saatetaan tulkita eri tavoin tai niitä ei ymmärretä”

    Lepakoiden esiintymisestä ja liikkumisesta ei kerätä riittävästi tietoa suunnitelluilla tuulivoimaloiden hankealueilla, kertoo Hämeen ammattikorkeakoulun selvitys.
    Tällä hetkellä tuulivoimala-alueilta ei edellytetä seurantaa siitä, miten toiminnassa oleva tuulivoimala vaikuttaa alueen lepakoihin. Arkistokuva.
    Tällä hetkellä tuulivoimala-alueilta ei edellytetä seurantaa siitä, miten toiminnassa oleva tuulivoimala vaikuttaa alueen lepakoihin. Arkistokuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    18.4.202420:30
    Lauri Hauru

    Tuulivoimaloiden vaikutukset lepakoihin pitkällä aikavälillä jäävät Suomessa pimentoon. Tämä johtuu siitä, että tuulivoimala-alueilta ei edellytetä seurantaa siitä, miten toiminnassa olevat voimalat vaikuttavat alueen lepakoihin, toteaa akatemiatutkija Thomas Lilley Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseon tiedotteessa.

    Kaikki Suomen lepakkolajit ovat kansallisten ja Euroopan unionin säädösten suojaamia, eli niiden elinalueita ei saa hävittää tai heikentää.

    ”Viimeaikaisten tutkimuksiemme tulokset kuitenkin ennustavat että noin 6 prosenttia Suomen maapinta-alasta heikentyy elinympäristönä lepakoille, jos kaikki suunnitteilla olevat tuulivoimahankkeet toteutuisivat, Lilley tuo esiin.

    Niin tuulivoimarakentajat kuin lepakkokartoituksia tekevät tahot kaipaisivat selkeämpää ohjeistusta.

    Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat tekivät Luonnontieteellisen keskusmuseon toimeksiantona selvityksen lepakoiden suojelun tarpeista sekä tuulivoiman vaikutuksista lepakoihin.

    Selvityksessä haastateltiin lupaviranomaisia, kaavoittajia, luontokartoittajia, konsultteja sekä tuulivoimayhtiöitä.

    ”Tuulivoiman vaikutuksia lepakoihin tunnetaan edelleen heikosti, ja tieto koettiin välillä jopa ristiriitaiseksi. Tiedon puute ja sen hajautuneisuus voivat vaikeuttaa suojelutoimenpiteiden suunnittelua sekä toimeenpanoa tuulivoimahankkeen aikana, toteaa tiedotteessa opiskelija Mette Jensen.

    Tutkitun tiedon puute ja tiedon hajanaisuus vaikeuttaa tuulivoimahankkeiden lepakkokartoitusten tekoa. Arkistokuva.
    Tutkitun tiedon puute ja tiedon hajanaisuus vaikeuttaa tuulivoimahankkeiden lepakkokartoitusten tekoa. Arkistokuva. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Haastatteluissa ilmeni, että niin tuulivoimarakentajat kuin lepakkokartoituksia tekevät tahot kaipaisivat selkeämpää ohjeistusta kartoitusten tekemiseen ja niistä raportointiin.

    ”Lepakkokartoitusten vähimmäisvaatimuksia saatetaan tulkita eri tavoin tai niitä ei ymmärretä. Itse kartoitusten laadun koettiin vaihtelevan myös huomattavasti”, toteaa Irene Salonen Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen koulutusohjelmasta.

    Haastatteluissa selvisi myös, ettei kartoituksissa esimerkiksi kerätä riittävästi tietoa lepakoiden esiintymisestä ja liikkumisesta suunnitellulla hankealueella tarpeeksi pitkältä aikaväliltä.

    Tiedotteessa todetaan, että erityisesti tuulivoimahankkeiden jälkiseurannalle on haastattelujen perusteella selkeä tarve.

    Lisää aiheesta
    • Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) on Suomen yleisin lepakkolaji.

      Eläimet ja kasvit | Tutkimus: Lepakot välttelevät tuulivoimaloita – rakentamisen myötä elintila pienenee

    • Lepakoiden havaitsemiseen tarvitaan lepakkodetektori, joka muuntaa nahkasiipien ääntelyn ihmiskorvin kuultavaksi.

      Luonto | Osa lepakkolajeista on runsastunut Suomessa – salaperäisten nahkasiipien elämästä halutaan lisää tietoa

      Tilaajalle
    • Lepakot talvehtivat kellareissa ja koloissa, mutta alkukesällä naaraat perustavat lisääntymisyhdyskuntia puun koloihin ja pönttöihin.

      Luonto | Pönttö pihapiirissä auttaa nahkasiipeä ja hyödyttää ihmistäkin – näin rakennat oikeaoppisen pöntön lepakolle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle