• Kysely: Lähes joka toisen metsänomistajan mailta on varastettu joulukuusi Ruotsissa

    Varastettujen kuusien arvo voi olla yhteensä jopa 60 miljoonaa euroa.
    Kuusen varastaminen on suoraan pois metsänomistajan lompakosta eikä sen tilalle saa enää uutta vastaavaa puuta.
    Kuusen varastaminen on suoraan pois metsänomistajan lompakosta eikä sen tilalle saa enää uutta vastaavaa puuta. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsä
    22.12.202519:30
    Jukka Hämäläinen

    Ruotsalaisen metsänomistajayhdistyksen Mellanskogin tutkimus osoittaa, että peräti 45 prosenttia metsänomistajista on kokenut joulukuusivarkauksia viimeisten viiden vuoden aikana. Keskimäärin varkauksia on ollut 3,4 kuusta kiinteistöä kohden vuodessa.

    Joissakin tapauksissa metsänomistajat ovat tehneet varkauksista rikosilmoituksen, mutta kaikki esitutkinnat on lopetettu, kertoo Mellanskog tiedotteessa.

    Laskelmien mukaan Ruotsissa voidaan varastaa jopa 1,3 miljoonaa joulukuusta vuodessa. Kun joulukuusien vuosimyynti on noin kolme miljoonaa, tämä tarkoittaa, että lähes joka kolmas ruotsalaisissa kodeissa oleva joulukuusi voi olla varastettu.

    ”Hyvä vaihtoehto on soittaa maanomistajalle ja kysyä mahdollisuutta ostaa joulukuusi.”

    Marie Wickberg

    Jos jokainen varastettu joulukuusi olisi myyty 500 kruunulla (40 euroa), varastettujen kuusien vuosittainen arvo olisi noin 660 miljoonaa kruunua (61 miljoonaa euroa).

    Mellanskogin kestävyyspäällikkö Marie Wickberg korostaa, että joulukuusien varastaminen on rikos, ja kehottaa ostamaan kestävästi tuotetun ruotsalaisen joulukuusen kauppiaalta.

    ”Hyvä vaihtoehto on tietenkin myös soittaa lähialueen maanomistajalle ja kysyä mahdollisuutta ostaa joulukuusi metsästä”, Wickberg kannustaa.

    Mellaskogin vuonna 2024 tekemään kyselyyn vastasi 248 metsänomistajaa.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkuusi tuo joulun tuoksun kotiin.

      Koti | Joulupuun voi jälleen hakea kympillä valtion metsästä – näillä ehdoilla

    • Jouluun valmistautuminen aloitetaan yhä aiemmin.

      Koti | Metsäkuusi on edelleen suosituin joulupuu – näin sen saa kestämään kauniina läpi joulun

    • Marja-Leena Koskisella on yli kymmenen vuoden kokemus kuusikaupasta Vaasassa. Henrik Johansson löysi mieleisen joulupuun Koskisen valikoimista.

      Kauppa | Näin säät ovat vaikuttaneet kuusikauppaan – joulukuusi ostetaan entistä aiemmin

      Tilaajalle
    • Seppo Hartikainen myy kuusia hiukan myös verkossa. Hän keksi perustaa Joulukuusi.fi-sivuston heti, kun .fi-verkkotunnus syntyi.

      Metsänhoito | Seppo, 80, on myynyt kasvattamiaan joulukuusia jo 30 vuotta – leikkaa puut ”akuankkamaisiksi” ja tietää parhaan myyntihetken

      Tilaajalle
    • Amille Annabel eli Venla popsii kuusta laukaalaisella Uusitalon hevostilalla.

      Hevosen terveys | Video: Käytetty joulukuusi on mieluinen loppiaislahja hevoselle – mikä tahansa puu ei kuitenkaan kelpaa

    Artikkelin aiheet
    joulukuusi
    kuusivarkaus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa