

Keravalainen Seppo Hartikainen, 80, on ehtinyt myydä elämässään aika monta joulukuusta.
”En ole laskenut!” 30 vuotta kuusikauppaa harjoittanut mies nauraa.
Niitä menee useampia sata vuosittain: tukkuasiakkaille eli muun muassa savonlinnalaiselle lentopalloseura East Volleylle, perille vietyinä vakioasiakkaille kuten seurakunnille, kouluille ja nettiostajille ja vävyn myyminä keravalaisen K-marketin pihalla.
”Ei niitä niin kovin montaa tarvitse olla, mutta hyvä harrastus tämä on.”
Myynti on aikaistunut, mutta paras myyntiaika on joulua edeltävä viikonloppu.
Metsänhoitaja ja entinen Tapion metsänkasvatuksen asiantuntija kasvattaa kuusensa itse Rantasalmella. Kipinä syttyi opintomatkalla Yhdysvalloissa vuonna 1979. Hän hankki vuonna 1994 maanviljelijäveljensä kanssa yhdessä palstan, sillä viljelijöillä oli siihen aikaan metsään etuosto-oikeus. Hartikaiselle erotettiin myöhemmin kuuden hehtaarin osuus.
”Palsta oli alunperin suhteellisen nuorta, 40-vuotiasta metsää. Tehdessäni siinä ensiharvennusta bisnesvainuinen kaverini hoksasi, että latvoistahan saisi joulukuusia.”
Niin napsittiin latvat ja ensimmäiset sata joulupuuta matkasi myyntiin Keravalle.
”Metsämaapohja ei ole kovin viljavaa, joten minun kuuseni näyttävät hennommilta kuin vahvasti lannoitetut ja pellolla viljellyt kuuset.
Nyt 30 vuoden jälkeen joulukuusia kasvaa Hiltulassa oman metsätilan parilla hehtaarilla. Lisäksi Hartikainen viljelee niitä paikallisilta viljelijöiltä vuokratulla puolentoista kilometrin pituisella hoitosopimusalueella suurjännitelinjan alla.
”Metsämaapohja ei ole kovin viljavaa, joten minun kuuseni näyttävät hennommilta kuin vahvasti lannoitetut ja pellolla viljellyt kuuset. Nämä ovat hyvin luonnonmukaisia, mutta oksakiehkurat ovat tiheämmässä kuin luonnonkuusissa.”
Leikkaamalla muutaman kerran oksien pituuskasvu pysyy kurissa ja kuusista tulee sellaisia kuin asiakkaat toivovat: Hartikaisen sanoin ”akuankkamaisia” eli runko ei näy neulasten ja oksiston läpi.
Kuusen kasvatus vie kymmenisen vuotta, ja ostajien toivemitta on lyhentynyt liki kolmesta alle kahteen metriin.
”Ihmiset haluavat vähemmän sahattavaa kotiin.”
Kilpailu on vuosien mittaan lisääntynyt, kun Rusta, Tokmanni ja Bauhaus ovat tulleet mukaan halvoilla hinnoilla ja kotimaisillakin kuusilla. Osa ihmisistä valitsee myös muovikuusen.
”Hintataso on pysynyt monta vuotta samana, en ole osannut korottaa.”
Kuusien hinnat vaihtelevat kympeistä satasiin. Hartikaisen 2–3-metriset metsäkuuset maksavat 40–60 euroa.
”Hintataso on pysynyt monta vuotta samana, en ole osannut korottaa.”
Kuinka kuusen saa säilymään kotona mahdollisimman pitkään?
”Jäinen kuusi sulatetaan viileässä tilassa ja ennen sisälle viemistä ja tyvestä sahataan pieni pätkä pois, jotta saadaan uusi imupinta. Ja heti vesiastiaan”, Hartikainen neuvoo.
”Verkkoon pakattu ja pakkasessa kuormalavalla lahnaksi litistynyt puu näyttää nätiltä vasta, kun se on sulanut ja oksat levinneet.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
