• Lukijalta: Olen huolestunut metsien monitoroinnista

    EU:n tarkoitus on mitä ilmeisimmin puuttua hankittujen tietojen avulla yksityismetsien käyttöön, kirjoittaa Lauri Oinonen.
    Eu haluaa ulottaa monitoroinnin metsiin.
    Eu haluaa ulottaa monitoroinnin metsiin. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäpolitiikka
    16.2.202413:14
    Lukijalta
    Lauri Oinonen

    Olemme tottuneet saamaan EU:n taholta suomalaisen metsä- ja maatalouden kannalta jatkuvasti erilaisia ja mielestäni varsin vaarallisiakin uhkia. EU ei tunnu ymmärtävän lainkaan suomalaista talonpoikaista yksityismetsätaloutta, vaan haluaa puuttua jatkuvasti eri tavoin yksityismetsien käyttöön.

    Uusimpana uhkana koen metsien monitoroinnin. Mihin tätä edes todellisuudessa tarvitaan? Ainakin Suomessa metsien tiedot ovat hyvin omistajiensa saatavissa ja eri tason päättäjillä kootusti löydettävissä.

    Koen nyt EU:n tavoittelevan sellaisia tietoja yksityismetsistämme, että vertaan asiaa henkilökohtaisten pankki- ja omaisuustietojen hankintaan.

    EU:n tarkoitus on mitä ilmeisimmin puuttua hankittujen tietojen avulla yksityismetsien käyttöön. Kysymys olisi samasta asiasta, jos ulkopuolinen saisi puuttua pankkitiliemme ja sijoitusomaisuuksien käyttöön.

    Näen asiassa selkeästi perustuslaillisen ongelman. Kuka tai ketkä rohkenevat puuttua tähän? Koen, että olemme sinisilmäisiä, ellemme halua huomata yksityismetsiimme kohdistuvaa ja perustuslakimme vastaista uhkaa.

    Olemmeko liian tottuneita siihen, että EU vyöryttää aina uusia uhkia ja luottaa siihen, että valppautemme niiden estämiseksi herpaantuu?

    Olemme tulleet erinomaisesti toimeen ilman tätä uhkana olevaa metsien monitorointiakin eikä sitä tarvita jatkossakaan. Suomalaiset eivät tarvitse vierasta isäntää päättämään yksityismetsien käytöstä.

    Lauri Oinonen

    MHY-valtuutettu, Keski-Suomi

    Keuruu

    Lisää aiheesta
    • Komissio kaipaa nykyistä yksityiskohtaisempaa seurantaa muun muassa siksi, jotta pystytään varautumaan muun muassa metsäpaloihin.

      Politiikka | EU haluaa metsien seurantajärjestelmän – mahdollistaisi entistä yksityiskohtaisemman tiedonkeruun yksityismetsistä

      Tilaajalle
    • EU-komissio haluaa rakentaa metsille kattavan valvontajärjestelmän.

      Metsäpolitiikka | MTK tyrmää EU:n suunnitteleman metsien valvontajärjestelmän – ”metsänomistajien tiedot eivät kuulu komissiolle”

    • Euroopan komissio aikoo kerätä jäsenmaiden metsistä runsaasti tietoa. Tarkoituksena on edistää metsätalouden suunnittelua, mutta MTK:ta yksityiskohtainen tiedonkeruu huolestuttaa.

      Metsäpolitiikka | Paljastus: EU aikoo kerätä yksityiskohtaista tietoa metsistä – vanhat metsät, puukaupat ja bioenergian käyttö tulisivat julkisiksi tiedoiksi

    • EU:n komission ja suomalaisen metsäväen näkemysero metsävaratiedon keräämistarpeesta on huomattavan suuri.

      Metsäpolitiikka | EU-komissiossa hämmästellään suomalaisten metsä-änkyröintiä − ”Mitään maata ei ole kuultu mistään asiasta niin pitkään ja perusteellisesti”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin