• "Parempi terävä linja kuin laiha kompromissi” ‒ ennallistamisasetusta kritisoivan Saarikon mukaan komissio ahnehtii valtaa

    Komission ehdotus on Annika Saarikon (kesk.) mukaan Suomelle kohtuuton.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Politiikka
    23.10.202215:30
    Tuulikki Viilo

    Talousvaliokunnan jättämä kriittinen lausunto EU-komission ennallistamisesityksestä saa keskustapuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikolta myönteistä vastakaikua.

    ”Tiukka, Suomen edun mukainen linja vastaa Keskustan linjaa. Linjasimme yhdessä, että päätökset Suomen metsistä kuuluvat Suomelle.”

    Komission ehdotus on Saarikon mukaan kohtuuton.

    Edellytämme siihen merkittäviä muutoksia, Saarikko sanoo tiedotteessa. Suomelle lankeavien kustannusten on hänen mukaansa merkittävästi pienennyttävä edessä olevissa neuvotteluissa.

    "Parempi terävä linja kuin laiha kompromissi, vaikka ihan jokaista eduskuntapuoluetta ei saataisikaan mukaan. Pääministerin ja hänen puolueensa kanta on tässä työssä ratkaiseva."

    Kokoomus jätti hallitukselle myös välikysymyksen EU-vaikuttamisesta. "Hyvä, että asia puhuttaa. Keskustalle linja on selvä", Saarikko kommentoi.

    Nykyinen komissio ahnehtii Saarikon mukaan valtaa asioissa, joissa viimeinen sana kuuluu jäsenvaltioille.

    ”Tähän on puututtava yhdessä, yli hallitus-oppositio-rajan ja esimerkiksi Ruotsin kanssa yhteistyössä.”

    Lisää aiheesta
    • Politiikka ja talous | Hallitus jakaantui ennallistamiskysymyksessä — Kokoomus jättää välikysymyksen kansallisten etujen laiminlyönnistä metsäpolitiikassa

    • Ennallistamisasetus koskee esimerkiksi metsiä, soita ja turvepeltoja.

      Metsäpolitiikka | ”Pyrkimykset museoida suomalaisten hyvinvoinnin lähteet pitää torpata”– kansanedustajilta kritiikkiä ennallistamisen vaatimuksiin ja hallituksen toimintaan

    • Luken tekemän esiselvityksen perusteella ennallistamisen piiriin kuuluisi Suomessa kaikkiaan 4,5 miljoonaa hehtaaria maa- ja vesialueita.

      Metsäpolitiikka | Luke: EU:n ennallistamisasetus on tarpeellinen, mutta sen vaikutuksista tarvitaan lisää tietoa

    Artikkelin aiheet
    Annika Saarikko
    ennallistamisasetus
    Euroopan komissio
    Keskusta
    suomen politiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa