Helmikuun lopussa julkaistiin pitkään valmisteltu Euroopan komission esitys lyijyn käytön rajoittamisesta ammuksissa ja kalastusvälineissä.
EU:n Reach-komitean lopullisen äänestyksen ajoitus riippuu jäsenvaltioiden kannasta rajoitukseen. Jos rajoitusehdotus saa Reach-komiteassa määräenemmistön taakseen, ehdotusta käsitellään vielä EU:n parlamentissa ja neuvostossa.
Rajoitukset eivät koske viranomaisia, kuten poliisia tai puolustusvoimia.
Metsästäjäliitto arvioi tiedotteessaan, että ampumaratoja koskien komission esitys ei ole yhtä tiukka kuin alkuperäinen kemikaaliviraston esitys.
Komission esityksen mukaan lyijyhaulien käyttö ampumaradoilla päättyy viiden vuoden siirtymäajan jälkeen.
Kansainvälisen urheiluammunnan vuoksi lyijyhaulien (koko 1,9–2,6 mm) käyttö voi jatkua ampumaradoilla kuitenkin 15 vuotta, jos ampumarata on saanut valtuutuksen jäsenvaltiolta ja radalla on erittäin tiukat riskienhallintatoimet. Myös ampujan tulee olla myös ampumaurheiluliiton jäsen.
Lyijyluotien käytölle ampumaradoilla ei ehdoteta vaatimuksia, toisin kuin Euroopan kemikaalivirasto ECHA komissiolle alun perin esitti.
Tällä linjauksella on suuri merkitys ampumaratojen säilymiselle, sillä alkuperäisessä EU:n kemikaaliviraston ECHA:n esityksessä radoilta olisi vaadittu mittavia ratainvestointeja. Yksinomaan Suomessa vaaditut rakenteet olisivat maksaneet pelkästään luotiradoille arviolta 575 miljoonaa euroa.
Tilannetta tarkastellaan kuitenkin uudelleen kymmenen vuoden kuluttua rajoituksen voimaantulosta.
Tällä linjauksella on suuri merkitys ampumaratojen säilymiselle, sillä alkuperäisessä EU:n kemikaaliviraston ECHA:n esityksessä radoilta olisi vaadittu mittavia ratainvestointeja.
Esityksen mukaan lyijyhaulien käyttö metsästyksessä päättyy. Siirtymäaika on kolme vuotta. Lyijyhauleille tulee myös myyntikielto. Muutoksen siirtymäaika on viisi vuotta.
Lyijyluoteja saa edelleen myydä, mutta lyijyluotien käyttö metsästyksessä päättyy esityksen mukaan keskisytytteisissä kaliipereissa, jotka ovat luodin halkaisijaltaan 5,6 mm tai suurempia. Siirtymäaika on 18 kuukautta. Esitys koskee siten käytännössä lähes kaikkia keskisytytteisiä kaliipereja kuten .222 rem ja .223 rem.
Edellä mainittuja pienemmille keski- ja reunasytytteisille kaliipereille ehdotettu siirtymäaika on kymmenen vuotta. Tällaisia kaliipereja ovat muun muassa .17 hmr ja .22 lr.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
