
Löytyykö metsäteollisuudesta töitä nuorille myös tulevaisuudessa?
MT Liven vieraaksi saapuva UPM Fibres Suomen johtaja Petri Hakasen mukaan töitä riittää monenlaisille osaajille. Haastattelussa hän kertoo, mitä metsäalaa pohtivien nuorten kannattaisi juuri nyt opiskella.
Koska tehtaat sijaitsevat ympäri Suomea, voi työn perässä joutua muuttamaan. Haastattelussa Hakanen kertoo, mitä työpaikan perässä paikkakunnalta toiselle ja aina ulkomaille saakka muuttaminen on opettanut ja ennen kaikkea vaatinut perheeltä.
Lähetyksessä keskustellaan myös siitä, miten paperitehtaiden keskellä kasvaminen vaikutti lapsuuteen sekä metsäteollisuuden tulevaisuuden näkymistä.
Hakasta haastattelee Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Stina Haaso.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
