• Ennätystuloksen tehnyt UPM valmistautuu kasvuloikkaan uusilla rahantekokoneillaan

    Yhtiön tuloskunto säilyi hyvänä myös syystalvella.
    Tilaajalle
    UPM:n uusi jättimäinen, eukalyptusta käyttävä sellutehdas Uruguayssa käynnistyy maaliskuun loppuun mennessä.
    UPM:n uusi jättimäinen, eukalyptusta käyttävä sellutehdas Uruguayssa käynnistyy maaliskuun loppuun mennessä.  Kuva: UPM
    Metsä|Metsäteollisuus
    2.2.202310:39
    Jarmo Palokallio

    UPM teki viime vuonna kaikkien aikojen kovimman tuloksen. Nyt yhtiö valmistautuu kasvuloikkaan uusilla rahantekokoneillaan.

    UPM:n liikevaihto nousi viime vuonna 9,8 miljardista eurosta 11,7 miljardiin. Vertailukelpoista liikevoittoa kertyi 2,1 miljardia euroa. Edellisvuonna liikevoitto jäi 1,5 miljardiin euroon.

    Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan viimevuotisen ennätystuloksen takana oli kaikkien liiketoimintojen erinomainen menestys. Tänä vuonna luvassa on uutta kasvua, kun yhtiön merkittävät kasvuinvestoinnit käynnistyvät.

    Aiemmin tuloksensa julkistanut Stora Enso kertoi haasteiden lisääntyneen vuoden loppua kohti. Yhtiön aaltopahvit ja puutuotteet painuivat peräti tappiolle.

    UPM pärjäsi paremmin. Pesosen mukaan yhtiö taklasi haasteet ketteryydellä ja teki erinomaista tulosta myös vuoden viimeisellä neljänneksellä. Sille hakee vertaa ainoastaan edellinen neljännes eli yhtiön syyskesän tulos.

    ”Useimmissa liiketoiminnoissa marginaalit paranivat edelleen ennätysvahvasta kolmannesta vuosineljänneksestä. Hinnat ja marginaalit olivatkin ennätystasolla vuoden viimeisellä neljänneksellä”, iloitsi Pesonen.

    UPM:n paperitehtaat pystyivät rajuun tulosparannukseen. Vuoden lopulla toimituksia vähensi se, että asiakkaan purkivat vanhoja varastojaan. Energian halpeneminen kuitenkin paransi paperitehtaiden tuloksentekokykyä.

    Myös UPM Energy raportoi erinomaisen tuloksen, vaikka tulos laski kolmannesta vuosineljänneksestä. Mikäli yhtiön uusiin rahasampoihin kuuluva Olkiluoto 3 käynnistyy suunnitelmien mukaan maaliskuussa, yhtiön päästötön energiantuotanto kasvaa lähes puolella.

    Sellua valmistavan UPM Fibresin tulosta nakersi tuotantokustannusten nousu ja UPM Fray Bentosin sellutehtaan kunnossapitoseisokki Uruguayssa. Sahatavaran myyntihinnat laskivat suhdanteen heikentyessä.

    Vaneria valmistavan UPM Plywoodin ennätysvuosi päättyi vakaissa näkymissä. Vanerin kysyntä teollisiin käyttökohteisiin pysyi vahvana, mutta rakentamisen puolella tuli pudotusta.

    Muissa liiketoiminnoissa UPM Biofuels teki ennätystyloksen, vaikka Lappeenrannan biojalostamo oli tuotannossa vain seitsemän kuukautta.

    Pesonen odottaa, että tästäkin vuodesta tulee UPM:lle vahva ja että kuluvan kevättalven vertailukelpoinen liikevoitto nousee viimevuotista suuremmaksi.

    Yhtiön kovimmat odotukset kohdistuvat Uruguayn uuteen sellutehtaaseen ja Olkiluodon ydinvoimalan käynnistymiseen.

    ”Uruguayssa suuren investointihankkeemme maali lähestyy. Paso de los Torosin sellutehtaan tuotanto käynnistyy vuoden ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä”, sanoo Pesonen.

    Pesosen mukaan sellutehtaan kustannustaso toimitettua sellutonnia kohden on noin 280 dollaria, mikä tekee siitä yhden maailman kilpailukykyisimmistä sellutehtaista.

    Myös UPM Biorefiningin biokemikaalijalostamohanke Leunassa, Saksassa, edistyy hyvää vauhtia ja kiinnostus sen tuotteita kohtaan on ollut erittäin suurta.

    UPM jatkaa myös Rotterdamiin mahdollisesti rakennettavan biopolttoainejalostamon suunnittelua.

    Yhtiön hallitus ehdottaa, että yhtiökokous jakaa päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 1,50 euroa osakkeelta.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Groupin biotuotetehtaan Kemissä on määrä valmistua ensi syksyn alussa. Puuta se tarvitsee vuodessa 4,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin nykyinen sellutehdas.

      Metsäteollisuus | UPM:lle valmistuu kaksi rahantekokonetta, Metsä Groupin biotuotetehdas käynnistyy Kemissä ja Stora Enson raju muokkaus jatkuu vuonna 2023

      Tilaajalle
    • Olkiluodon kolmas ydinreaktori kuuluu maailman suurimpiin. Eniten sähköä siitä on luvassa metsäyhtiö UPM:lle, joka on Fortumin jälkeen Suomen suurin ydinvoiman omistaja. Kuva on otettu tammikuun 10. päivä.

      Energia | Näistä syistä Olkiluoto 3 voi jäädä viimeiseksi suureksi ydinreaktoriksi Suomessa ‒ pienydinvoimalat kehittyvät isoin harppauksin

      Tilaajalle
    • Björn Wahlroos täytti lokakuussa 70 vuotta, joten hän jättää ensi keväänä molempien yhtiöiden hallitusten puheenjohtajuudet. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Talous | UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos lahjoitti sijoitusyhtiönsä lapsilleen – arvo reilut 128 miljoonaa

    • Junnikkala Oy:n uuden sahan Oulussa on määrä käynnistyä tämän vuoden lopulla. Sen tuotantokapasiteetti on 350 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa, mikä nostaa yrityksen kokonaiskapasiteetin lähes 800 000 kuutioon. Arkistokuva on yrityksen Kalajoen sahalta.

      Metsäteollisuus | Sahayritysten suuria investointeja valmistuu matalasuhdanteeseen ‒ ”Sahauksen kannattavuus pudonnut tappiolliseksi"

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa