
Puun, ja etenkin harvennusleimikoiden kysyntä on ollut syksyllä aiempaa vaimeampaa ja ostotarjousten hintahaitari on kasvanut tavallista suuremmaksi. Se korostaa puukaupan kilpailuttamisen tarvetta.
Kevätkesän ennätyksellisten kantohintojen ansiosta tämän vuoden puukaupat kirjataan historiaan yhtenä parhaista. Syksyn notkahduksesta huolimatta puulle riittää kysyntää ensi vuonnakin, arvioivat metsätutkijat.
Metsäteollisuus lähti tähän vuoteen myönteisillä odotuksilla. Kevättalvella taantuma tuntuikin hellittävän, mikä heijastui myös puukauppaan.
Metsäyhtiöt kisasivat puusta tosissaan kesän korvalle asti. Sen seurauksena puusta maksettiin kevään kaupoissa nykyisen tilastohistorian parhaita hintoja.
Vanhimmat metsänomistajat tosin muistavat, että mäntykuitupuusta saattoi takavuosina saada vielä kovempaa reaalihintaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan noissa muistoissa pitää peruuttaa vuoteen 1990.
Metsäyhtiöt kisasivat puusta tosissaan kesän korvalle asti.
Kevätkirin jälkeen metsäyhtiöt havahtuivat siihen, ettei kasvuvire kantanut toivotulla tavalla. Tuotteiden kysyntä polki paikoillaan ja hinnat laskivat.
Varastojen paisuessa yhtiöt alkoivat seisottaa tehtaitaan. Myös puun ostossa ja korjuussa lyötiin jarrut päälle.
Muutoksen rajuus taisi tulla yhtiöillekin yllätyksenä. Sen voi päätellä siitä, että Stora Enso joutui syyskuussa perumaan metsänomistajille lähettämiään puun ostotarjouksia.
Moista ei ole ennen tapahtunut.
Viimeaikaisten lihavien puukauppavuosien takana on Venäjän käynnistämä hyökkäyssota, joka lopetti venäläisen puun tuonnin. Tilanne nosti kotimaisen puun tarpeen uusiin lukemiin ja päästi kantohinnat laukalle.
Metsänomistajille koitti kultakausi, joka jatkuu osin edelleen.
Ennusteiden mukaan metsänomistajien kantorahatulot nousevat tänä vuonna peräti 3,1 miljardiin euroon. Se tekee 227 euroa metsähehtaarilta.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan metsäteollisuuden puuntarve pysyy suunnilleen nykyisellä tasolla jatkossakin. Moinen puusuma ei irtoa metsistä ilmaiseksi.
”Puukauppa on hidastunut syksyllä, joten tarvittavan puumäärän kasaamiseksi on tehtävä töitä”, toteaa tutkija Jussi Leppänen Luonnonvarakeskuksesta.
Ensi vuonna muutosta metsäteollisuuden puunkäyttöön tuovat kemiallisen metsäteollisuuden heikot näkymät. Ne vähentävät kuitupuun tarvetta, mikä näkyy jo nyt harvennuskohteiden heikossa kysynnässä.
Myös energiapuun käytössä huippu on jäänyt taakse. Edessä on hidas lasku.
Sen sijaan sahoilla menee paremmin. Sahatavaran kysyntä on hyvää sekä Euroopassa että Pohjois-Afrikassa.
Kotimaassakin odotetaan rakentamisen elpymistä. Siltä osin nopeaa muutosta ei tosin ole näkyvissä.
Joka tapauksessa puunjalostusteollisuuden näkymät ovat paremmat kuin sellu-, paperi- ja kartonkitehtaiden. Se saattaa jopa kasvattaa tukin kysyntää.
Leppäsen mukaan sahaviennin veto kohdistaa puukauppaa järeisiin kuusileimikoihin. Se pönkittää kuusitukin keskihinnan suurin piirtein samalle tasolle kuin tänä vuonna.
Ennuste tarkoittaa, että kuusitukin hinta kääntyy nousuun alkusyksyn alle 80 euron lukemista. Ensi vuoden keskihinnaksi Luke heittää kuusitukille 82,5 ja mäntytukille noin 79 euroa kuutiometriltä.
Mänty- ja koivukuitupuulle odotetaan noin 31 euron keskihintaa ensi vuodelle.
”Tulee surku suoraan yhdelle ostajalle myyvien metsänomistajien puolesta.”
PTT:n näkemys on saman suuntainen. Tutkimuslaitoksen mukaan järeälle puulle on muuallakin menekkiä.
Keski-Euroopassa tuhopuuta on ollut tarjolla aiempaa vähemmän, joten tukeista on ollut pulaa. Se on pysäyttänyt havutukin hintojen laskun tai kääntänyt niiden hinnat nousuun.
Puukaupan ajoittamista pohtivalta metsänomistajalta puun kysynnän ja hintojen vaihtelu vaatii tarkkuutta. Parhaaseen tulokseen pääsee kattavalla puukaupan kilpailutuksella.
”Ostotarjousten vaihtelu on suurta. Tulee surku suoraan yhdelle ostajalle myyvien metsänomistajien puolesta, sillä kantohinnoissa voi olla jopa 15 euron eroja”, toteaa metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola MTK:sta.
Mäki-Hakolan mukaan tilanne voi tarjota metsänomistajalle myös mahdollisuuksia. Nekin selviävät parhaiten kilpailutuksella, mihin metsänomistaja saa tarvittaessa apua metsänhoitoyhdistyksestä.
”Kiireelliset metsänhoidolliset hakkuut kannattaa toteuttaa, vaikka markkinatilanne olisi haastava”, Mäki-Hakola muistuttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
