• Livelähetys sinisorsan pesästä on käynnistynyt – Ainikin pesintätouhuihin pääsee kurkistamaan noin kuukauden ajan

    Sinisorsa asettuu hautomaan, kun kaikki munat on pyöräytetty pesään. Tällä hetkellä pesässä on kaksi munaa.
    Kuvassa näkyy yksi kevään varma merkki, pesän päällä itseään sukiva västäräkki.
    Kuvassa näkyy yksi kevään varma merkki, pesän päällä itseään sukiva västäräkki.  Kuva: Kirsi Färm
    Metsä|Erä
    21.4.202311:31
    Eija Vallinheimo

    Villin sinisorsaemon haudontaa ja poikasten kuoriutumista seurataan Metsästäjäliiton livekamerassa jo kolmantena keväänä peräkkäin.

    "Pesäpaikkauskollisena eläimenä sorsatuubissa pesii todennäköisesti jälleen Ainikiksi ristitty sinisorsaemo, jonka pesintää kuvattiin Savitaipaleella sijaitsevalla SOTKA-kosteikolla myös viime vuonna", kertoo Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.

    Ainikin pesänä toimii veden yläpuolelle asetettu keinopesä eli sorsatuubi, joka on kuivalla heinällä pehmustettu putkimainen rakennelma.

    "Erityisesti sinisorsat suosivat putkipesiä, mutta myös muiden vesilintujen kuten tavin, telkän, uivelon ja nokikanan on huomattu hyötyvän tuubilivessä näkyvästä turvallisesta pesälaitteesta", Pekkarinen kertoo.

    Rakennetussa pesässä sorsien pesintä onnistuu noin 90-prosenttisesti, kun taas maalla sijaitseviin luonnonpesiin kohdistuu suuri saalistuspaine. Keinopesän tuhoutumista estää pesän pitkä muoto, joka torppaa lokkien ja varislintujen pesärosvousyritykset. Pesärakennelman jalkaan kiinnitetty nousueste taas estää minkkien pahat aikeet.

    Pesintä on edennyt nyt siihen vaiheeseen, että emo on valinnut pesänsä ja käy pyöräyttämässä sinne munan päivässä. Kun munia on kymmenkunta, emo alkaa hautoa niitä. Tällöin se on pesällä päivällä ja yöllä ja poistuu pesästä ainoastaan illalla syömäreissulle. Sorsan haudonta kestää noin 26 vuorokautta.

    Munintavaiheen jälkeen voidaan ennustaa todennäköinen kuoriutumisajankohta ja liven huippuhetki eli poikasten hyppääminen ulos pesästä.

    Kaikki poikaset kuoriutuvat yleensä muutaman tunnin sisällä auringonnousun aikaan, kuivattelevat hetken ja hyppelevät sitten emon houkuttelemana peräkanaa veteen.

    Metsästäjäliiton sorsatuubilivessä sinisorsan munintaa, haudontaa sekä poikasten kuoriutumista seurataan toukokuuhun asti. Tämän jälkeen kamerat välittävät kosteikon maisemaa ja äänimaailmaa.

    Videot ovat nähtävissä myös osoitteessa https://jahtimedia.fi/luonnossa/sorsatuubilive

    Lisää aiheesta
    • Sorsan keinopesän rakennus on helppoa ja melko nopeaa.

      Erä | Sorsan keinopesän rakentaminen on helppoa ja nopeaa ‒ pesät kannattaa viedä paikoilleen lähiviikkoina

    • Levähdysalueet ovat turvallisia paikkoja ruokailla ja kerätä voimia muuttoon.

      Vesilintujen muuttoa yritetään palauttaa luontaiseen rytmiin levähdysalueilla – metsästäjien ja lintuharrastajien yhteistyönä, vapaaehtoisesti

    • Kuvassa supikoira tuhoaa keinopesää lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluvan Kevätön-järven rannalla Siilinjärvellä.

      Supikoiraa pidetään syystä pahana pesärosvona – keinopesätutkimuksessa siitä tuli havaintoja pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa enemmän kuin ketusta

    • Korpelan kosteikko Savitaipaleella on toteutettu patoamalla. Se kuuluu myös Sotka-levähdysaluehankkeeseen, eikä siellä metsästetä kuin pienpetoja.

      Erä | Korpelan kosteikko Savitaipaleella on puustoinen paratiisi vesilinnuille

      Tilaajalle
    • Metsästys tulisi kohdistaa sinisorsaan, joka on pitkällä aikavälillä ainoa runsastunut riistasorsalaji.

      Erä | Sinisorsa kestää metsästysverotusta – laji on ainoa pitkällä aikavälillä runsastunut riistasorsalaji

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle