Vanhat, järeät kuusikot ovat erityisen alttiita kirjanpainajatuhoille, selviää Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta. Myös sijainti uusien avohakkuiden lähellä altistaa kuusikot tuhoille riippumatta siitä, mitä puulajia avohakkuualueelta on kaadettu.
”Jos oma kuusimetsä on yllä mainitun kaltainen ja sijaitsee Etelä-Suomessa, kannattaa kuusikkoa seurata kirjanpainajan varalta aiempaa tiuhemmin”, sanoo Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Alexander Pulgarin Diaz tiedotteessa.
Viime vuosien aikana kirjanpainajatuhot ovat lisääntyneet Keski-Euroopassa, sillä ilmastonmuutos nostaa lämpötiloja ja pidentää kuivuuskausia. Pohjois-Euroopassakin olosuhteet muuttuvat kirjanpainajalle suotuisammiksi.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kirjanpainajan vaurioittamien kuusikoiden ominaisuuksia ja niiden sijainnin vaikutusta metsätuhojen syntyyn. Tutkimuksen mukaan kirjanpainaja suosii varttunutta, lehtomaisella kankaalla kasvavaa metsää sekä karkeiden ja keskikarkeiden kivennäismaiden kuusimetsää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
