Ylevä kierrätystavoite voi kaatua huonoon toteutukseen

Pulloja, pusseja, tölkkejä, laatikoita, rasioita ja kasseja – jokainen EU-kansalainen tuotti keskimäärin 189 kiloa pakkausjätettä vuonna 2021. Määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut 34 kiloa, ja sen ennustetaan – mikäli kehitykseen ei puututa – kasvavan vuoteen 2030 mennessä 20 kilolla. Luvut perustuvat Euroopan parlamentin tuottamaan aineistoon, jolla perustellaan EU:n pakkausjäteasetuksen uusimistarvetta.

EU:n komission vuosi sitten marraskuussa antama asetusesitys aiheutti ansaittua tyrmistystä, sillä siinä oli monia arkijärjen vastaisia piirteitä: se olisi pakottanut siirtymään kartonkisista pakkauksista muovisiin eli käytännössä uusiutuvista raaka-aineista fossiilisiin. Lisäksi se olisi romuttanut Suomessa hyvin toimivan juomapullojen kierrätysjärjestelmän nykymuodossaan.

Komissio haluaa esityksellään edistää pakkausten uudelleenkäyttöä. Esimerkiksi kartongista valmistettu elintarvikepakkaus ei komission mallissa kelpaisi, sillä pelkästään raaka-aineen keräys uudelleen käytettäväksi ei olisi vaatimusta täyttänyt. Samasta syystä myös nykyinen juomapullojen kierrätysjärjestelmä olisi ollut asetuksen vastainen.

Euroopan parlamentti lähestyi asiaa huomattavasti käytännöllisemmin. Noin kuukausi sitten parlamentin hyväksymässä muodossa asetus sallisi useimpien toimivien suomalaiskäytäntöjen jatkumisen. Esimerkiksi kartonkiset nestepakkaukset hyväksyttäisiin edelleen, samoin juomapullojen kierrätysjärjestelmä voisi jatkua nykyisellään.

Jäsenmaiden ympäristöministereille parlamentin malli ei kelpaa, ja komissionkin malli on ministerineuvostolle liian löysä. Tällä viikolla kantansa lukkoon lyöneet ministerit linjasivat, että elintarviketeollisuuden on pääsääntöisesti siirryttävä kartonkisista pakkauksista uudelleenkäytettäviin muovisiin pakkauksiin. Poikkeus sallittaisiin esimerkiksi herkästi pilaantuville maitotuotteille, jotka saisi jatkossakin pakata kartonkitölkkeihin. (MT 20.12.) Linjaus on vakava kolaus käytännöllisyydelle ja ympäristölle.

Seuraavaksi asetus etenee kolmikantaneuvotteluihin. Niissä komissio, parlamentti ja neuvosto eli jäsenmaiden edustajat muovaavat asetuksesta kaikille kelpaavan mallin. Koska ympäristöministereistä koostuva neuvosto asettui vielä komissiotakin nuivemmalle kannalle, arkea kestävän mallin löytyminen voi olla kovan takana.

On selvää, että kertakäyttökulttuurista ja tarpeettomasta luonnonvarojen haaskaamisesta on päästävä eroon. Aivan toinen asia on, miten tavoitteisiin päästään.

EU:n jätelainsäädäntöä ohjaavan perusperiaatteen mukaisesti jätteen syntymistä pitää ensisijaisesti välttää. Seuraavaksi paras vaihtoehto on valmistetun tuotteen käyttäminen uudelleen, sitten kierrätys, sen jälkeen hyödyntäminen energiana ja viimeisenä kaatopaikka. Tästä periaatteesta voidaan poiketa, jos esimerkiksi elinkaarilaskennalla voidaan osoittaa raaka-aineen kierrättämisen olevan uudelleen käyttämistä parempi vaihtoehto.

Suomessa kartonkijätteen keräys toimii hyvin ja pakkausten raaka-aine kiertää uuteen käyttöön. Hyvin toimii myös kertakäyttöisten juomapullojen keräys: muovi, alumiini ja osa lasista voidaan käyttää lukemattomia kertoja uusien pakkausten raaka-aineeksi, ja juomapulloiksi kelpaamatonkin lasi käy raaka-aineeksi muuhun käyttöön. Paluu vanhaan käytöntöön, jossa pullot kierrätetään pesun kautta uudelleen samaan käyttöön, olisi kallis eikä elinkaarivaikutuksiltaan olisi nykyistä parempi.

EU:ssa kannattaisi pohtia, millä tavoin ylimääräistä kulutusta voisi vähentää ilman siirtymistä ympäristöä kuormittaviin muovituotteisiin. Onko esimerkiksi kaikki verkkokauppa tarpeen, ja voisiko ravintolaruoan nauttia paikan päällä posliiniastioista sen sijaan, että ne kuljetetaan kertakäyttöastioissa kotiin?

Kaikkein halvin ympäristöteko oli roskaamisen vähentäminen. Nykymenolla moni EU-päättäjien kaavailemista muovipakkauksistakin päätyisi lopulta luontoon.