• Metsästysmuseossa avautuu nostalgisia kalastuskonsteja esittelevä näyttely

    Suomen Metsästysmuseossa avautuva Litkaa ja lippoa – Kekseliäitä kalastuskonsteja -näyttely esittelee nykyisin jo harvinaiseksi käyneitä kalastustapoja.
    Lippoamisessa kala koukataan varren päähän kiinnitettyyn isoon haaviin eli verkkopussiin.
    Lippoamisessa kala koukataan varren päähän kiinnitettyyn isoon haaviin eli verkkopussiin. Kuva: Suomen Kalastusmuseoyhdistys
    Metsä|Erä
    28.1.202523:00
    Eija Vallinheimo

    Metsästysmuseo esittelee nostalgisia kalastuskonsteja, joihin on saatu aineistot museon omista ja Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen kokoelmista.

    Ravinnon ja muiden hyödykkeiden hankkiminen on ollut kaiken metsästyksen ja kalastuksen ytimessä. Pyyntielinkeinot eivät ole koskaan olleet summittaista toivomista ja samoilua metsissä ja vesillä, vaan määrätietoista toimintaa, jota kehitetään jatkuvasti havaintojen ja kokemuksen perusteella.

    Näyttely esittelee 11 vanhaa kalastustapaa, jotka kertovat ihmisen kekseliäisyydestä löytää kullekin saaliille tehokkain pyydystystapa.

    Monet vanhat pyyntitavat ovat edustaneet aikansa huipputeknologiaa. Siitä kielii sekin, että huomattava osa vanhoista kalastustavoista on nykyään kielletty liian tehokkaina, museon tiedotteessa muistutetaan.

    Vanhoilla metsästys- ja kalastusmenetelmillä on usein enemmän yhteistä kuin voisi kuvitella. Esimerkiksi kalojen saartaminen ja ohjaileminen pyydyksiin nuotta- ja patopyynnissä oli toiminnaltaan samankaltaista saarto- tai sulkupyyntiä kuin vaikka metsäpeurojen pyynti hangasaidoilla ja pyyntikuopilla.

    Yhteistä toimintaa vaativina menetelminä ne ovat edellyttäneet myös pitkälle kehitettyä suunnitelmallisuutta, tehtävänjakoa ja kommunikaatiota. Näiden vastapainona monet kalastustavat ovat äärimmäisen yksinkertaisia, jotka eivät vaadi kalastajalta monimutkaista välineistöä.

    Esillä on sekä esineistöä että vanhoja valokuvia. Lapsille on näyttelyssä etsintätehtävä ja leikkinurkassa pääsee narraamaan ahvenia.

    Näyttely on esillä museossa 28.1.–20.4.2025.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Metsästysmuseo sijaitsee Riihimäellä.

      Erä | Metsästysmuseon toimintaa aiotaan kehittää tarjoamaan laajempaa ymmärrystä ja kokemusta

      Tilaajalle
    • Viimeisin metsästystä harrastanut presidentti oli Martti Ahtisaari.

      Erä | Todellisia erämiespresidenttejä Suomessa on ollut vuosien varrella kolme – arvaatko jo ketkä he ovat?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen Metsästysmuseo
    kalastus
    näyttely
    perinteet
    kulttuurihistoria
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle