
Stora Enso ilmoitti viime lokakuussa, että se valmistautuu myymään noin 12 prosenttia 1,4 miljoonan hehtaarin metsäomaisuudestaan Ruotsissa.
Myyntituloilla yhtiö pystyisi lyhentämään velkojaan. Kauppahinnalla yhtiö kykenisi myös todistamaan, että sen metsäomaisuuden tasearvo on suurin piirtein oikein.
Tuo tieto on mielenkiintoinen, sillä Stora Enson metsilleen laskema hehtaarikohtainen arvo on esimerkiksi noin neljänneksen korkeampi kuin kilpailevan SCA:n. Toki metsien kunto ja sijainti vaikuttavat arvostukseen, ja siksi ne eivät suoraan ole vertailukelpoisia yhtiöiden kesken.
Samaan aikaan kun Stora Enso myy metsiään Ruotsissa, sen osakkuusyhteysyritys Tornator ostaa lisää metsää Suomesta. Stora Enso on Tornatorin suurin omistaja 41 prosentin omistuksella.
MT Metsän viime numerossa (10/24) Tornatorin kiinteistöjohtaja Juha Mäki arvioi Tornatorin lisäävän metsäomistustaan Suomessa noin 20 000 hehtaarilla vuonna 2024.
Toinen käsi myy ja toinen ostaa. Missä on logiikka?
Tornator on oma yhtiönsä, ja sillä on oma liiketoimintastrategia. Se ei ole pelkästään Stora Enson käskyvallassa oleva työrukkanen. Nykyinen Tornator syntyi vuonna 2002, kun Stora Enso siirsi metsäomaisuutensa yhtiöön.
Tornator on noin 700 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan Suomen suurin yksityinen metsänomistaja, jonka ydinliiketoimintaa ovat puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti.
Yhtiön muita omistajia ovat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt ja OP:n metsärahasto. Ne haluavat yhtiöstä vakaata tuottoa.
Tornatorin kasvavia muskeleita käytetään Oulun uuden kartonkikoneen puuhuollon varmistamiseen.
Stora Enso ei varmasti pane pahakseen, että Tornatorin kasvavia muskeleita käytetään Oulun uuden kartonkikoneen puuhuollon varmistamiseen.
Viime syyskuun viimeisen päivän taseessa Stora Enso arvosti metsäomaisuutensa 8,8 miljardiin euroon. Se sisältää yhtiön omistamat metsät, vuokratut maa-alueet ja Stora Enson osuuden Tornatorin metsäomaisuudesta. Tammikuun puolivälien pörssikurssien perusteella yhtiön markkina-arvo on ollut noin 7,6 miljardia euroa.
Viime vuoden vuosikertomuksen mukaan yhtiö arvotti Ruotsin metsäomaisuuden 6,3 miljardiin euroon. Nyt siitä on myynnissä 12 prosenttia. Tämän perusteella myytävän metsän arvo olisi noin 750 miljoonaa euroa.
Lopulliseen kauppahintaan vaikuttavat tietysti myytävät metsät ja niiden puuston määrä ja laatu. Julkisuudessa on arvioitu, että yhtiö voisi saada myytävistä metsistään noin tasearvon. Halvemmalla myyminen kyseenalaistaisi taseen arvostukset.
Jos yhtiö saa Ruotsin metsäsiivustaan hyvän hinnan, niin sijoittajat varmasti palkitsevat sen osakkeen hinnassa.
Stora Enson osakkeeseen liittyy profiiliongelma, koska samassa paketissa on merkittävä matalan tuoton ja alhaisen riskin metsäomaisuus sekä erittäin syklinen teollinen kokonaisuus. Teollisen portfolion kassavirtaodotukset ovat kuitenkin todennäköisesti määräävämpi tekijä osakkeen hinnoittelussa.
Profiiliongelma ei poistu kokonaan, jos se myy palan metsistään. Se on kuitenkin järkevä lääke pitämään taseriskiä kurissa ja myös todistamaan metsäomaisuuden arvoa.
Jos hieman spekuloidaan, niin yhtiöhän voi laskea, että sille riittää vähempikin omien metsien puun tarjonta Ruotsissa. Se ehkä vähentää tuotantokapasiteettiaan ja siksi metsää voidaan myydä.
Voi olla niinkin, että Stora Enso myy ensin osan metsistään ja tunnustelee markkinoiden kiinnostusta. Sitten se paketoi metsäomaisuutensa omaksi yhtiökseen ja jää siihen omistajaksi.
Tai sitten erillinen metsäyhtiö viedään pörssiin ja osakkeet jaetaan Stora Enson osakkeille aiempien omistusten suhteessa. Näin metsän arvo tulisi paremmin esiin kuin nyt, kun metsä on osana kokonaisuutta, jossa se on yllättäviä käänteitä, heikosti kannattavia osia ja pörssiyhtiölle ominaista vaihtuvuutta.
On myös niitä, jotka haluaisivat rahoittaa metsäomistuksen ihan eri tavalla.
Kaiken taustalla olisi arvon maksimointiajattelu. On myös niitä, jotka haluaisivat rahoittaa metsäomistuksen ihan eri tavalla eli vivuttaa sen merkittävällä velkamäärällä ja parantaa näin oman pääoman tuottoa.
Kun Stora Enson metsäkauppa aikanaan toteutuu, vastaavan kokoluokan kauppaa Ruotsissa ei ole nähty 2020-luvulla. Se voi laukaista metsäkauppoja myös muissa yhtiöissä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
