
Satakunnassa on herättänyt huomiota Eurajoen Luvialla tehty iso metsätilakauppa, jossa Eurajoen kunta käytti etuosto-oikeuttaan yksityisen ostajan ohitse. Alkuperäiset kaupat solmittiin kesäkuussa 2025.
Kaupan kohteena oli 333 hehtaarin alue, jonka hinta nousi 2,38 miljoonaan euroon. Tapauksesta on uutisoinut aiemmin Satakunnan Kansa.
Eurajoen kunta ilmoitti tarvitsevansa alueen yhdyskuntarakentamiseen; asunto- ja teollisuusrakentamiseen. Valmiita suunnitelmia ei kunnalla tällaisesta ollut – kunta kertoi ryhtyvänsä kaavoitustoimiin, kun kauppa on selvä.
Yksityinen ostaja olisi harjoittanut alueella metsätaloutta ja oli aikonut tehdä alueella hakkuita. Metsänkäyttöilmoitus hakkuista oli jätetty heinäkuussa.
”Ilmoituksen mukaan tilalla tultaisiin suorittamaan mittavat avohakkuut varttuneessa kasvatusmetsässä”, kunta totesi omassa prosessiin liittyneessä lausunnossaan syksyllä.
Samassa yhteydessä se korosti oman elinkeinostrategiansa perustuvan luontoarvoihin ja kestävän kehityksen periaatteisiin.
Yksityinen ostaja olisi harjoittanut alueella metsätaloutta.
Myös Eurajoen kunta oli osallistunut kyseiseen tarjouskilpailuun mutta oli hävinnyt sen. Yksityinen ostaja valitti ensin kunnan päätöksestä, koska hän koki kunnan rajoittavan hänen elinkeinoaan. Ostaja veti valituksensa myöhemmin pois, joten kauppa meni etuosto-oikeudella kunnalle.
Jos kunta käyttää etuosto-oikeuttaan, sen velvollisuutena on:
– maksaa tilan kauppahinta
– maksaa alkuperäiselle ostajalle maksetulle hinnalle kertynyt korko
– korvata kauppakirjan laadinnan kulut
– korvata alkuperäiselle ostajalle mahdollisesti koituneet matkakulut kaupantekoon
– korvata kaupanvahvistajan kulut
Varainsiirtoveron palautusta alkuperäisen ostajan on haettava itse.
Jos kaupan kohteena oleva kiinteistö on vähintään puolen hehtaarin kokoinen, kunnalla on kolme kuukautta aikaa käyttää kiinteistökaupassa etuosto-oikeuttaan.
Tällöin kunta ostaa kiinteistön samalla hinnalla kuin yksityinen ostaja on siitä maksanut. Hinta pysyy samana, mutta ostaja vaihtuu.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
