• Tutkimus: Kylmään ilmastoon sopeutuneet lintulajit tarvitsevat suuria suojelualueita selvitäkseen ilmastonmuutoksesta

    Pohjois-Suomessa sijaitsevat suojelualueet ovat isoja ja tukevat hyvin kylmään sopeutuneita lajeja, mutta Etelä-Suomessa tilanne on toinen.
    Etelä-Suomessa suojelualueet ovat pieniä ja hajallaan, eivätkä ne Helsingin yliopiston mukaan riitä ylläpitämään lämpimään sopeutuneiden lintulajien kantoja. Kuvituskuva.
    Etelä-Suomessa suojelualueet ovat pieniä ja hajallaan, eivätkä ne Helsingin yliopiston mukaan riitä ylläpitämään lämpimään sopeutuneiden lintulajien kantoja. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Luonto
    13.9.202613:00
    Henna Lääveri

    Kylmään sopeutuneiden lintulajien kannat pysyivät vahvempina suurilla suojelualueilla. Pienillä alueilla samat lajit taas taantuivat selvästi voimakkaammin.

    Asia käy ilmi tuoreessa Helsingin yliopiston vetämästä tutkimuksesta, jossa seurattiin sadan lintulajin kantoja Suomen suojelualueilla.

    Tutkimus perustuu Metsähallituksen, Helsingin yliopistoon kuuluvan Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomuksen ja BirdLife Suomen suojelualueilla tekemiin laajoihin pesimäaikaisiin linjalaskentoihin viiden vuosikymmenen aikana.

    Syynä tutkimuksen osoittamalle kannan kehitykselle voi olla esimerkiksi suurten suojelualueiden vakaus verrattuna pieniin suojelualueisiin, jotka ovat alttiimpia esimerkiksi maankäytön muutosten vaikutuksille.

    Lisäksi suurilla alueilla lintujen populaatiot ovat suurempia, mikä pienentää riskiä sukupuuttoon.

    Kylmään sopeutuneita lajeja ovat Helsingin yliopiston mukaan esimerkiksi useimmat soilla pesivät kahlaajat ja varpuslinnut, kuten vesipääsky ja keltavästäräkki, sekä levinneisyydeltään pohjoiset metsälajit, kuten järripeippo ja lapintiainen.

    Sen sijaan lämpimään sopeutuneet lajit, kuten esimerkiksi monet kertut, siepot ja uunilinnut olivat runsaampia pienillä suojelualueilla.

    Pohjois-Suomessa sijaitsevat suojelualueet ovat isoja ja tukevat hyvin kylmään sopeutuneita lajeja, mutta Etelä-Suomessa tilanne on toinen.

    Siellä suojelualueet ovat pieniä ja hajallaan, eivätkä ne Helsingin yliopiston mukaan riitä ylläpitämään näiden lajien kantoja.

    Tutkimusta johtaneen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon suunnittelijan Leena Hintsasen mukaan lajisuojelun edistämiseksi Etelä-Suomen suojelualueverkostoa tulisi kehittää nykyisiä suojelualueita laajentamalla ja uusia kohteita lisäämällä.

    ”Ilmasto lämpenee, ja moni eläinlaji siirtyy elinalueellaan pohjoisemmaksi viileämmän ilmaston perässä. Kylmään sopeutuneilla lajeilla tämä ei kuitenkaan enää onnistu, koska ne elävät jo pohjoisimmilla alueillaan”, kertoo Hintsanen tiedotteessa.

    ”Siksi niiden selviytyminen riippuu yhä enemmän siitä, kuinka hyvin niiden elinalueita suojellaan.”

    ”Ilmasto lämpenee, ja moni eläinlaji siirtyy elinalueellaan pohjoisemmaksi viileämmän ilmaston perässä. Kylmään sopeutuneilla lajeilla tämä ei kuitenkaan enää onnistu, koska ne elävät jo pohjoisimmilla alueillaan.”

    Leena Hintsanen

    Kylmään sopeutuneiden lajien selviytyminen ilmaston lämpenemisestä on valtionrajat ylittävä haaste.

    Suomi onkin sitoutunut yhdessä yli 190 muun maan kanssa YK:n Kunming-Montrealin luonnon monimuotoisuuskehykseen, jonka tavoitteena on suojella 30 prosenttia maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä.

    Tavoite sisältyy myös EU:n biodiversiteettistrategiaan.

    ”EU:n ennallistamisasetus edellyttää heikentyneiden elinympäristöjen, kuten soiden, ennallistamista ja niiden pinta-alan palauttamista suotuisalle tasolle. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii lisää panostusta suojelualueisiin myös Suomessa”, sanoo BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivanen tiedotteessa.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Pohjoiset lajit, kuten riekko, ovat taantuneet ja siirtyneet kohti pohjoista nopeammin kuin eteläiset.

      Tutkimus: Etelä-Suomeen tarvitaan lisää suojelualueita, jos lintuyhteisöjen halutaan selviävän ilmastonmuutoksesta

    • Riekko on kylmään sopeutunut lintulaji. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Eläimet ja kasvit | Viileän ilmaston linnut ja perhoset ovat vaarassa vähentyä nopeasti – lajikato lisää metsätuholaisia

    • Pajulintu on harvinaistunut viime vuosina.

      Luonto | Tropiikissa talvehtivien lintujen pesintä heikentynyt − nämä syyt kurjaa kehitystä selittävät

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    suojelualue
    lintulaji
    luonnonsuojelu
    Helsingin yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle